Ulf Sundqvist hurmasi tyttöjä koulun tansseissa

Cay Karlssonin muusikon ura alkoi esiintymisestä koulun tansseissa vuonna 1960. Cay tosin jäi kyseisellä keikalla taka-alalle, koska orkesterin tähti oli solisti Ulf Sundqvist. Sundqvist kuitenkin väistyi muiden muusikoiden tieltä ja suuntasi myöhemmin politiikkaan. Karlsson jatkoi musisointia.

Vuonna 1962 ex-toimittaja, muusikko Cay Karlsson voitti koulujen välisen kulttuurikilpailun ja pian tuon jälkeen hänet pyydettiin Scaffolds-yhtyeen laulajaksi.

− Tuohon aikaan oli tapana soittaa enemmän instrumentaalimusiikkia, mutta Scaffolds halusi solistin. He olivat lukeneet jostain, että joku Cay voitti musiikkikilpailun, ja ottivat yhteyttä minuun.

Miksei ole 70-lukuyhdistystä?

60-lukua muistellaan torstaina alkavalla Back to the Sixties -risteilyllä. Samannimisen yhdistyksen perustajajäseniin kuuluva Karlsson esiintyy risteilyn aikana kolmessa bändissä.

− Jotain ainutlaatuista 60-luvussa täytyy olla, Karlsson toteaa.

Karlsson on yksi Back to the Sixties -yhdistyksen perustajajäsenistä ja miettii, mikä on se voima, joka saa porukan pitämään 60-luvun musiikkia edelleen elossa. Hän on mielissään, että entiset kilpailijat puhaltavat nyt yhteen hiileen. Tulevalle risteilyllekin lähdetään 14 bändin voimin.

− Missä on 70-lukuyhdistys? hän ihmettelee.

Karlsson, paitsi pitää 60-luvun musiikista, muistelee lämmöllä myös aikakautta yleensä.

− 60-luku oli heräämisen ja toiveiden aikaa. Siihen aikaan ajattelimme ehkä vähän naiivisti, että maailmasta tulee parempi paikka ja että meidän sukupolvemme ymmärtää maailmaa jotenkin paremmin kuin aikaisemmat sukupolvet. Ehkä me ymmärsimmekin, hän pohtii.

"Pelkäsin joutuvani Vietnamin sotaan"

Karlssonin äiti muutti Amerikkaan vuonna 1967. Karlssonin oli tarkoitus muuttaa mukana, mutta juuri armeijan käynyt nuori mies pelkäsi joutuvansa sotimaan Vietnamiin.

− Vietin Amerikassa kuitenkin useamman kesän. Tienasin rahaa rakentamalla keittiökaappeja.

Karlsson kertoo ihailleensa Amerikkaa pikkupoikana. Vieraillessaan ensimmäistä kertaa mantereella hän ei pettynyt. Karlsson ehti Amerikan-kesinään tutustumaan Massachusettsiin, Rhode Islandiin sekä Connecticutiin ja viihtyi.

− En kuitenkaan muuttanut Amerikkaan, ja hyvä niin, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat