Ujo ja pelokas koira kantoi surullista salaisuutta sisällään – eläinlääkäri paljasti karmean totuuden

Mama-niminen koira piilotteli sisällään karmeaa salaisuutta.

Löytöeläintalossa New Yorkissa, Yhdysvalloissa asustava koira nimettiin Mamaksi, koska Mama löydettiin kadulta yhdessä pienen pentunsa kanssa.

Mama oli alussa ujo ja pelokas, eikä kukaan olisi arvannut, millaista salaisuutta se piti sisällään – kirjaimellisesti.

Maman pentu löysi nopeasti uuden kodin, mutta emo tarvitsi enemmän aikaa kartuttaakseen sosiaalisia taitojaan, ennen kuin adoptio olisi edes mahdollista.

Maman menneisyys paljastui vasta rutiinitarkastuksen yhteydessä.

Keho täynnä pieniä hauleja

Eläinlääkärin tutkiessa Maman vointia, hän tunsi pieniä palluroita ympäri kehoa turkin alla.

Mama kuvattiin ja karu totuus paljastui röntgenkuvista: koiran keho oli täynnä pieniä hauleja. Koiraa oli siis ilmeisesti ammuskeltu hauleilla. Todennäköisesti tästä syystä Mama oli säikky erityisesti ulkona ollessaan.

Mamasta löytyneet haulit on suunniteltu erityisesti lintujen ampumiseen. Kymmenet haulit eivät kuitenkaan olleet haitallisia koiran kehossa, joten niiden poistamista ei katsottu tarpeelliseksi.

Löytöeläinkodissa jonkin aikaa vietettyään Mama tuntuikin hiljalleen palautuvan takaisin iloiseksi, hellyydenkipeäksi itsekseen. Ulkoilu aiheuttaa kuitenkin koiralle edelleen pelkotiloja. Ulkona ollessaan Mama yrittää aina päästä sisälle ja toisinaan jopa yrittää kiivetä aidan yli.

Seuraavaksi Mamalle aletaan etsiä uutta adoptioperhettä. Koiran hoitajat kehuvat Mamaa ystävälliseksi ja lempeäksi. Tuttujen ihmisten seurassa ja sisätiloissa koira on silminnähden iloinen ja hyvin leikkisä.

Löytöeläinkodin Facebookissa julkaisemalla videolla eläinlääkäri näyttää, miten Maman kauheat kokemukset tulivat ilmi.

Lähde: The Dodo

Lue myös:

    Uusimmat