Toimittaja Ronja Salmi päätyi selvittämään rescuekoira-toiminnan varjopuolia podcastissaan ja kohtasi järkyttäviä olosuhteita.
Viime vuosina moni on päätynyt hankkimaan koiraa rescue-järjestöjen kautta. Läheskään aina ulkomaisilla koiratarhoilla ei kuitenkaan ole puhtaat jauhot pussissa.
Toimittaja Ronja Salmi perehtyi liettualaisen koiratarhan toimintaan. Kyseisestä koiratarhasta on tuotu vuosien ajan Suomeenkin satoja koiria, mutta Salmen selvityksen jälkeen suomalainen yhdistys on lopettanut yhteistyön liettualaisen koiratarhan kanssa.
– Kaikki lähti liikkeelle siitä, että sain vinkin koiratarhasta, jossa koiria pidetään poikkeuksellisen huonoissa olosuhteissa.
"Se huuto oli kauhea"
Salmi lähti selvittämään Liettuan suurimman eläintarhan olosuhteita ja järkyttyi. Hän pääsi yllätyksekseen käymään sisällä koiratarhassa, vaikka sinne ei ollut päästetty viranomaisiakaan.
Koiria säilytettiin vanhassa ränsistyneessä rakennuksessa pienissä häkeissä päällekkäin ja niitä oli 400. Viranomaisten mukaan tilaa koiratarhassa olisi ollut vain 150 koiralle.
– Se huuto, mikä koirista lähti, oli aivan kauhea. Koirat olivat näyttelyhäkeissä pinottuina toistensa päälle, Salmi kertoo.
Salmi joutui juttukeikalla mukana olleen äänittäjän kanssa purkamaan karua kokemusta koko loppupäivän.
– Piti pysähtyä miettimään, että mitä me oikein näimme.
Lue myös: Ajotiellä juoksentelevat koirat herättävät ihmetystä Helsingissä – selvitimme, mistä on kyse
Siloteltu some
Sosiaalisessa mediassa liettualainen koiratarha antaa itsestään tyystin erilaisen kuvan.
– Koirat on kuvattu ulkona, hyvinvoivina ja iloisina. Sisäkuvat puuttuvat somesta kokonaan, se kiinnitti alun perin huomioni ja hälytyskelloni soivat aika lujaa, Salmi kertoo.
Selvisi, että liettualainen koiratarha oli tuonut koiria Georgiasta ja salannut koirien alkuperän. Lisäksi koiratarhassa ei ollut pelkästään kodittomia koiria, vaan myös varastettuja koiria.
– Sinne oli otettu koiria, joista omistajat omien sanojensa mukaan pitivät hyvää huolta.
Salmen mukaan paikalliset viranomaiset ovat vuosien ajan yrittäneet puuttua koiratarhan toimintaan tuloksetta.
– Kannattaa olla tarkkana siitä, mistä rescuekoirat tulevat. Järjestöillä on myös suuri vastuu avoimuudesta, Salmi sanoo.
