Arviolta kaksi kolmasosaa suomalaisista työikäisistä ei liiku tarpeeksi terveyden kannalta.
Arjen kiireissä voi olla vaikeaa löytää aikaa kuntoilulle. Ehkä siksi arviolta kaksi kolmasosaa suomalaisista työikäisistä ei liiku tarpeeksi terveyden kannalta.
Huomenta Suomen aamussa pohdittiin, olisiko liikuntaa mahdollista yhdistää työpäivän lomaan.
– Työpäivän aikaisella liikkumisella on merkitystä esimerkiksi tietotyöläisille. Kun päivä on intensiivinen, sitä voi katkaista sykettä nostavalla harjoittelulla tai lihaskuntoharjoittelulla. Sen jälkeen jaksaa jatkaa, sanoo Työterveyslaitoksen asiantuntija Mika Nyberg.
Elixian maajohtaja Elli Holappa arvioi, että työpäivän aikana tehtävällä liikunnalla työnantaja voi auttaa ratkomaan liikkumattomuuden ongelmaa.
– Jos johto näyttää mallia kesken työpäivän tehdystä treenistä, muiden on helpompi seurata, hän vinkkaa.
Lue myös: Miten suomalaiset liikkuvat? Tämän harjoittelun tärkeys on viimein hoksattu
Ajan puute ongelmana
Työikäisten liikkumissuositus on viikossa kaksi tuntia ja 30 minuuttia reipasta kestävyysliikuntaa tai tunti ja 15 minuuttia rasittavaa liikuntaa. Sen lisäksi pitäisi löytää aikaa harjoitella kaksi kertaa viikossa lihaskuntoharjoittelua.
