Tutkimus paljastaa: Näin helposti saat lapsen syömään enemmän kasviksia

Tuoreen tutkimuksen mukaan ruoanlaittoon osallistuvalle lapselle maistuvat paremmin myös kasvikset.

Lapset, jotka osallistuvat ruoanlaittoon, syövät huomattavasti enemmän kasviksia kuin ne, jotka eivät osallistu aterian valmistukseen. Tämä selviää Nestlén teettämästä tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin lasten ruokailutottumuksia ja osallistumista ruoanlaittoon.

– Osallistuminen ruoanlaittoon auttaa lapsia omaksumaan terveellisiä ruokailutottumuksia. Tutkimuksen perusteella lapset söivät paremmin ja suurempia annoksia etenkin kasviksia, kun he osallistuivat aterian valmistukseen” kertoo johtaja, Klazine van der Horst Nestlén tutkimuskeskukseesta.

Tutkimus toteutettiin Nestlén kansainvälisessä tutkimuskeskuksessa Sveitsin Lausannessa, ja tulokset julkaistiin ensimmäisenä kansainvälisessä Appetite-tiedejulkaisussa. Tutkimukseen osallistui 47 vanhempaa 6-10 -vuotiaiden lastensa kanssa. Lapset ja vanhemmat valmistivat yhteisen aterian erilaisista aineksista kuten kanasta, salaatista, kukkakaalista ja pastasta. Puolet lapsista otettiin mukaan ruoanlaittoon vanhempiensa avuksi kokoamaan salaattia ja auttamaan kanan valmistuksessa, kun taas toisen tutkimusryhmän vanhemmat valmistivat aterian ilman lasten apua.

Salaatin syönti kasvoi huomattavasti kokkaavilla lapsilla

Tutkimuksesta käy ilmi, että vanhempiensa kanssa ruokaa valmistaneet lapset söivät lähes 76 prosenttia enemmän salaattia ja 27 prosenttia enemmän kanaa kuin vertailuryhmä.

Parantuneen ravitsemuksen lisäksi koko perhe hyötyy yhdessä vietetystä ajasta. Perheen kesken kokkaaminen sai lapset tuntemaan itsensä ylpeiksi ja se lisäsi kaikkien perheenjäsenten myönteisiä tunteita. Lapset, jotka auttoivat ruoanlaitossa, viettivät vertailuryhmää kauemmin aikaa ruokapöydässä ja nauttivat ruokailusta enemmän.

Tutkimuksen toteuttanut Nestlén tutkimuskeskus (Nestlé Research Centre, NRC) on yksi Nestlé-konsernin 34 tutkimuskeskuksesta ympäri maailmaa. NRC julkaisee noin 200 tutkimusta vuosittain koskien ravitsemusta, terveyttä ja ruoankäytön vaikutuksia.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat