Vuoristossa ja yli 1 500 metrin korkeudessa lapset syntyvät lyhempinä ja jäävät lyhemmiksi kuin matalammilla seuduilla syntyvät. Ilmiö havaitaan riippumatta lapsen ravitsemuksesta ja muista kasvuoloista.
Tiedot käyvät ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jossa käytettiin yli 960 000 lapsen terveystietoja syntymästä viisivuotiaaksi. Lapset olivat pieni- ja keskituloisista maista ympäri maailmaa.
Lapsista 11 prosenttia asui yli 1 500 metrin korkeudessa merenpinnasta, ja kun heitä verrattiin matalampien seutujen lapsiin, korkealla syntyvien havaittiin syntyvän keskimäärin lyhempinä. He myös noudattivat matalampaa kasvukäyrää viisivuotiaaksi saakka.
Yhteys havaittiin myös lapsilla, jotka kasvoivat ideaaleissa perheoloissa ja saivat riittävästi ravintoa. Samoin yhteys nähtiin riippumatta siitä, oliko perhe asunut seudulla pitkään vai vasta vähän aikaa. Tämä haastaa käsityksen, jonka mukaan hyvissä ja terveyttä edistävissä oloissa kaikki lapset kasvavat yhtä hyvin.
Tulokset eivät paljasta, mistä ilmiö tarkalleen johtuu, mutta vuoristossa ja korkealla hengitysilmassa on vähemmän happea, mikä voi raskauden aikana heikentää sikiön hapensaantia. Tämä saattaa tutkijoiden mukaan selittää kasvussa havaitut erot.
Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Copyright 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää