Tutkimus: Matkapuhelin työtä ja parisuhdetta tärkeämpi

Matkapuhelin on suomalaisille jo tärkeämpi kuin työ tai parisuhde, kertoo Turun yliopiston tutkimus. Myös internet-yhteyttä pidetään välttämättömänä.

Sen sijaan ihmissuhteet ylipäätään sekä perhe ovat suomalaisten mielestä tärkeämpiä kuin matkapuhelin. Perheen arvostus on pysynyt lähes ennallaan viimeksi kuluneet 15 vuotta.

Viime kesänä ja syksynä tehty kyselytutkimus kartoitti 18–74-vuotiaiden suomalaisten elämäntapa- ja kulutusasenteita. Vastaavia kyselyitä on tehty aiemmin kolme, ensimmäinen vuonna 1999.

Suomalaisten arvot ja asenteet ovat muuttuneet melkoisesti 15 vuoden aikana. Vapaa-aikaa ja mukavaa elämää arvostetaan entistä enemmän, taloudellista tasa-arvoa ja maailmanrauhaa taas entistä vähemmän.

Arvolistan kärjessä ovat kuitenkin edelleen terveys, itsekunnioitus, rakkaus ja vapaus. Niiden merkitys suomalaisille on pienentynyt melko vähän vuoteen 1999 verrattuna.

Eri ikäpolvien välillä on myös eroja. Yli 60-vuotiaiden arvomaailma vaikuttaa olevan pehmeämpi kuin nuorempien.

Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa -tutkimus tehtiin postikyselynä. Vastauksia kertyi 1 351. Keski-ikäiset ja vanhemmat suomalaiset vastasivat innokkaammin kuin nuoret. Tutkimus kuuluu taloussosiologian alaan.

Lue myös:

    Uusimmat