Tutkijat esittelevät uusia tuloksia supermyrskyn syntymisestä Auringossa ja planeettainvälisessä avaruudessa.
Helsingin yliopistosta kerrotaan, että Nature Communications -julkaisussa esiteltyjä tuloksia voitaneen hyödyntää avaruussäätä ennustavissa malleissa. Avaruussäällä tarkoitetaan Auringosta johtuvia häiriöitä Maan lähiavaruudessa.
Tutkimus koski vuoden 2012 heinäkuun supermyrskyä, joka törmäsi luotaimeen nimeltä STEREO-A. Se kiertää Aurinkoa lähes samalla etäisyydellä kuin Maa.
Merkittävimmät avaruussäähäiriöt aiheuttaa Auringosta purkautuvat valtavat plasmapilvet. Avaruussää ei tuota vain kauniita revontulia, vaan esimerkiksi haittaa sähkönsiirtoa, aiheuttaa korroosiota öljy- ja kaasuputkissa, häiritsee satelliittipaikannusta, sekä radio- että lentoliikennettä, ja saattaa myös vahingoittaa ja tuhota satelliitteja ja vaarantaa astronauttien terveyden.
Toistaiseksi suurin raportoitu myrsky on ollut vuoden 1859 Carringtonin myrsky, jolloin revontulia nähtiin Havaijia myöten.
Pahimmat skenaariot avaruussään haittavaikutuksista liikkuvat maailmanlaajuisen tieto- ja sähköverkoston romahtamisessa.
- Tämä on tehnyt avaruussäätutkimuksesta tärkeää ja ajankohtaista, sanoo tutkija Emilia Kilpua Helsingin yliopistosta, joka on yksi Nature-artikkelin kirjoittajista.
Tutkimus paljastaa useita uusia tuloksia niistä olosuhteista Auringossa ja planeettainvälisessä avaruudessa, joita tarvitaan supermyrskyn syntymiseen. Aurinkotuulimittausten yhdistäminen kattaviin moderneihin kaukomittauksiin Auringosta antoi mahdollisuuden tutkia äärimmäisten avaruussäähäiriöiden syitä.