Bakteeriton varhaislapsuus saattaa vaikuttaa lapsuusiän leukemian kehittymiseen. Uuden tutkimuksen perusteella kotia ei kannata siivota turhan fanaattisesti eikä imeväisikäistä pitää erossa muista lapsista.
Yllä olevalla videolla kerrotaan, että antibioottiresistenssi uhkaa sairauksien hoitoa.
Hiljattain Nature Reviews Cancer -julkaisussa ilmestynyt tutkimus koskee niin sanottua akuuttia lymfoblastileukemiaa.
ALL on kaikkein yleisin lapsuusiän syöpä. Suomessa se diagnosoidaan vuosittain noin 40–45 lapsella ja nuorella. Sairastuneiden määrä on maailmanlaajuisesti kasvussa: vuonna 2016 tapauksia arvellaan olleen kaikkiaan noin 53 000.
Tutkimuksen perusteella ALL:n synty on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa, jo ennen lapsen syntymää, tapahtuu geneettinen mutaatio, joka altistaa lapsen ALL:lle. Tällaisen mutaation saa noin prosentti lapsista.
Toisessa vaiheessa geneettisen mutaation saanut lapsi, joka ei erittäin puhtaassa ympäristössä eletyn varhaislapsuuden myötä ole juuri altistunut infektioille, myöhemmin sitten altistuukin joillekin ALL:lle altistaville infektioille.
Lyhykäisyydessään tutkimuksen päätelmänä oli, että lapset, jotka ensimmäisen elinvuotensa aikana kasvoivat siistemmissä kodeissa ja olivat vähemmän vuorovaikutuksessa muiden lasten kanssa, olivat suuremmassa vaarassa sairastua akuuttiin lymfoblastileukemiaan.
Liikaa puunausta ja ”eristämistä” kannattaa välttää
Professori Mel Greaves arvostetusta Institute of Cancer Research -tutkimuslaitoksesta kävi analyysiä varten läpi lapsuusiän leukemiaan liittyviä tutkimuksia yli 30 vuoden ajalta. Niissä nousi esiin esimerkiksi päivähoidon, äidinmaidon ja alatiesynnytyksen mahdollinen suojaava vaikutus ALL:ää vastaan.


