Tutkimus: Lego-ukot muuttuivat vihaisiksi – miten käy lasten leikeille?

Uudessa-Seelannissa on tutkittu, miten Lego-ukkojen ilmeet ovat vuosien aikana muuttuneet.

Canterburyn yliopiston tutkimuksessa huomattiin, että Lego-ukkojen iloiset ilmeet ovat 1990-luvulta lähtien vähentyneet, ja niiden tilalle on tullut yhä aggressiivisempia kasvoja.

Tutkija Christoph Bartneck on huolissaan siitä, mikä vaikutus muutoksella on lasten leikkeihin ja kehitykseen.

Vielä 1990-luvulla Lego-ukot elivät leikeissä yksinkertaista elämää: hahmot olivat esimerkiksi hymyileviä lääkäreitä, kärsivällisiä potilaita ja tyytyväisiä säiliöauton kuljettajia.

Ilmeiden muutosta selittää se, että nykyään valtaosa Legon uusista hahmoista julkaistaan jonkin teeman ympärille rakennettuna settinä. Usein teema on jokin hyvän ja pahan taistelutarina, kuten Star Wars tai Harry Potter.

– Mutta kaikki ilmeet eivät ole ainoastaan hyviä tai pahoja. Roiston kasvoista voi saada myös omahyväisen vaikutelman, Bartneck huomauttaa.

Vuoteen 1989 asti kaikilla Lego-ukoilla oli sama yksinkertainen hymy keltaisilla kasvoillaan. Sen jälkeen valikoimiin on lisätty vähitellen erilaisia ilmeitä, kuten hämmästynyt, arvoituksellinen ja pelokas.

Vastuu on suunnittelijoilla

Bartneckin mukaan lelusuunnittelijoiden pitäisi aina testata huolellisesti, miten lelujen erilaiset ilmeet vaikuttavat lapsiin.

Legon viestintäpäällikkö Roar Rude Trangbæk vakuuttaa, että kaikista leluista on ennen tuotantoa kuultu lastenpsykiatrien, opettajien ja vanhempien mielipiteitä.

Trangbæk kertoo, että yhtiön itse teettämässä tutkimuksessa havaittiin erityisesti poikien nauttivan leikeistä, joissa hahmojen välillä on ristiriita. Hän muistuttaa myös, ettei hyvän ja pahan taistelussa ole mitään uutta.

Tuoretta uusiseelantilaistutkimusta Legon viestintäpäällikkö ei suoraan kommentoi, mutta vihaisten Lego-ukkojen määrästä huolestuneille vanhemmille hän antaa vinkin:

– He voivat tietysti vaihtaa hahmojen päät keskenään.

Uusiseelantilaisessa tutkimuksessa analysoitiin yhteensä 3655 Lego-ukkoa, jotka oli valmistettu vuosien 1975 ja 2010 välillä.

Lue myös:

    Uusimmat