Tutkimus: Lasten emotionaalinen laiminlyönti on luultua yleisempää – vaikuttaa siihen, miten ihminen aikuisena kokee muiden suhtautuvan itseen

Perjantaina Turun yliopistossa väitelleen Raimo Salokankaan mukaan yleisväestössä emotionaalista laiminlyöntiä oli kokenut yli puolet, kun taas esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä oli kokenut 5–6 prosenttia. Salokangas pitää tätä yllättävänä siihen nähden kuinka paljon huomiota seksuaalinen hyväksikäyttö trauman lähteenä on tutkimuksessa ja julkisuudessa saanut.

Lue myös: Lasten psyykkiseen oireiluun haetaan apua aiempaa enemmän: "Kiusaamisen vastainen ohjelma saatava käyttöön kaikkialla viimeistään nyt"

– Tuntuu, että peittoon on jäänyt se, että ihmislapsen kehityksen näkökulmasta emotionaalinen laiminlyönti on mahdollisesti kaikkein yleisin trauman muoto ja lisäksi myöhemmälle elämälle varsin traumaattista.

Salokangas on työskennellyt muun muassa psykiatrian professorina Turun yliopistossa ja psykiatrian klinikan ylilääkärinä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Lapsuuden traumaattiset kokemukset on tavattu erotella viiteen ryhmään, emotionaaliseen laiminlyöntiin, fyysiseen laiminlyöntiin, emotionaaliseen kaltoinkohteluun, fyysiseen kaltoinkohteluun ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Emotionaalisella laiminlyönnillä tarkoitetaan lapsen unohtamista ja sivuuttamista. Lapsi jää perheessä vaille arvostusta ja kannustusta ja kokee, ettei hänestä olla kiinnostuneita eikä häntä pidetä tärkeänä, Salokangas sanoo. Emotionaalinen laiminlyönti on passiivisempaa, jos verrataan emotionaaliseen kaltoinkohteluun, joka on esimerkiksi lapsen nöyryyttämistä, arvostelua ja lannistamista.

Miten trauma tai emotionaalinen laiminlyönti vaikuttaa?

Salokangas sanoo, että lapsuuden traumat eivät ole ainoa tekijä, mutta niillä on psyykkisiä häiriöitä lisäävä vaikutus. Karkeasti selitettynä traumat herkistävät aivojen stressijärjestelmää. Jos lapsi toistuvasti joutuu traumojen kohteeksi, järjestelmä herkistyy siten, että aikuisena hän reagoi ikäviin tapahtumiin herkemmin.

– Lapsena syntyneistä emotionaalisista arvista lähtee rupi, ja ne alkavat vuotaa. Ihminen tulee ahdistuneeksi ja masentuneeksi ja niin edelleen.

Salokankaan mukaan tutkimukset viittaavat vahvasti siihen, että esimerkiksi masennuksen tai ahdistuneisuuden taustalla on usein traumakokemuksia. Yksi Salokankaan väitöskirjan löydöksistä oli, että lapsuuden traumat yhdistyvät voimakkaasti itsetuhoisuuteen ja mahdollisesti jopa aiheuttavat sitä.

Traumakokemuksilla, erityisesti emotionaalisella laiminlyönnillä on väitöskirjan mukaan myös vaikutusta siihen, miten ihminen kokee muiden ihmisten suhtautuvan itseen.

– Jos lapsuudessa on ollut traumaattisia kokemuksia, aikuisuudessa on taipumus kokea, että toiset ihmiset suhtautuvat minuun negatiivisesti.

Perheiden tukeminen tärkeää

Mitä pitäisi tehdä, jotta emotionaalista laiminlyöntiä ei tapahtuisi tai että sen vaikutuksia voitaisiin ehkäistä?

Koska valtaosa lapsuuden traumakokemuksista tapahtuu perheissä, tärkeintä olisi Salokankaan mukaan perheiden tukeminen sekä varhaiset vanhempien ja lasten mielenterveyttä tukevat toimet.

– Jos vanhempien kyky ottaa huomioon lapsen tarpeita, myös emotionaalisia ei ole kovin hyvä, heitä pitäisi tukea tiedostamaan ongelmat ja ohjaamaan heitä niiden korjaamiseen.

Salokangas uskoo, että lapsiperheiden palveluissa nykyään jo osataan tunnistaa tukea tarvitsevat, mutta eri asia on, tarjotaanko heille oikeanlaista apua.

– Kun emotionaalista laiminlyöntiä havaitaan, pitäisi löytyä keinoja, jotta lapset ja nuoret voisivat saada emotionaalista kasvualustaa.

Oirehtivien lasten ja nuorten tukeminen vaatii Salonkankaan mukaan aktiivisuutta. Keskeistä olisi heidän poimiminen mukaan toimintaan, jotta esimerkiksi syrjäytyminen tai päihteisiin ajautuminen voitaisiin estää tai katkaista.

– Mielen representaatiot muokkautuvat koko ajan. On täysin mahdollista saada korjaavia kokemuksia, mutta luulen, että monen kohdalla sen täytyisi olla aktiivista puuttumista.

– Nämä nuoret eivät varmasti ole helppoja hoidettavia, eivätkä läheskään aina tule oma-aloitteisesti hakemaan apua.

Yleisväestössä kolmella neljästä vähintään yksi trauma

Salokangas hyödynsi väitöskirjassaan useita aineistoja. Väestöaineistossa oli 692 täysi-ikäistä ihmistä aina vanhuusikään asti. Potilasaineistossa oli 415 terveyskeskukseen ja psykiatriseen avohoitoon hakeutunutta potilasta, joiden keski-ikä oli 49 vuotta. Toisessa potilasaineistossa oli 245 psykoosiriskissä olevaa 18–40-vuotiasta psykiatrista potilasta.

Yleisväestössä lähes kolmella neljästä oli vähintään yksi ja liki puolella kaksi tai useampi lapsuuden traumakokemus. Psykiatrisilla avohoitopotilailla osuudet olivat huomattavan korkeat. Yli 94 prosentilla oli vähintään yksi ja yli 80 prosentilla kaksi tai useampi traumakokemus. Kaikissa ryhmissä emotionaalinen laiminlyönti oli yleisin ja seksuaalinen hyväksikäyttö harvinaisin lapsuuden traumakokemus.