Alakouluikäisten lasten psyykkiseen oireiluun haetaan nyt apua aiempaa enemmän.
Etenkin ahdistuneisuutta, ryhmään sopeutumisen vaikeuksia sekä levottomuutta tuodaan koulupsykologien vastaanotoilla esille entistä useammin, kertoo Psykologiliiton koulupsykologien ammatillisen työryhmän jäsen, Tampereella toimiva koulupsykologi Laura Oksanen.
MTV Uutiset aiemmin: Nuorisojoukko tappeli rajusti Helsingissä viikonloppuna: Useat loukkaantuivat, yksi kuoli saamiinsa vammoihin – poliisi kaipaa havaintoja
Oksasen mukaan oppimisympäristöllä ja sen tarjoamilla tukikeinoilla on suuri merkitys siinä, kuinka oppilaat pärjäävät.
– Hyvänä kehityksenä on tullut se, että koulupsykologeja lähestytään aiempaa matalammalla kynnyksellä ja huolia nostetaan esiin avoimemmin, jolloin niihin päästään myös käsiksi varhaisemmassa vaiheessa, Oksanen sanoo.
Yksilötyö oppilaiden kanssa on vain osa koulupsykologien työtä – osa työajasta menee esimerkiksi kouluyhteisön kehittämiseen.
Lue myös: Tapon yritys vantaalaisen uimarannan laiturilla poikii yhä vihjeitä poliisille – virkavallan aikomuksena kertoa huomenna lisää tapauksesta
Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen oppilashuollon päällikön Vesa Nevalaisen mukaan alakouluikäisten yksilötyössä yleisimpiä teemoja ovat oppimisvaikeudet, jännittäminen, yksinäisyys, kiusaaminen, ihmissuhdevaikeudet, suru tai äkilliset traumaattiset kokemukset. Oksanen lisää listaan pelot ja univaikeudet.
Hyvinvointi on polarisoitunut
Alakouluikäisten lasten hyvinvointi ei ole kokonaiskuvaa katsottaessa heikentynyt. Osa oppilaista voi tutkimusten mukaan jopa aiempaa paremmin.