Tutkimus: Facebook oli osasyyllinen Myanmarin kansanmurhaan – levitti vihapuhetta muslimeja vastaan
Asiantuntijat syyttävät Facebookia Myanmarin rohingya-kriisistä, kertoo The Guardian. Lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan Facebook on ollut merkittävä tekijä rohingya-muslimivastaisen vihapuheen leviämisessä.
Lähes 700 000 rohingya-muslimia on joutunut pakenemaan Myanmarista Bangladeshiin sen jälkeen, kun Myanmarin joukot käynnistivät väkivaltaisen sotilasoperaation rohingyoja vastaan viime syksynä.
Vihapuhe rohingya-vastaisessa Facebook-ryhmässä lisääntyi räjähdysmäisesti viime elokuussa, selviää Raymond Serraton toteuttamasta tutkimuksesta.
Puhe jo entuudestaan syrjittyä vähemmistöä vastaan alkoi tutkimuksen mukaan jo kesällä 2016. Vihamielisyys kuitenkin lisääntyi erityisen paljon 24.–25. elokuuta 2017, kun rohingyojen ARSA-ryhmittymän kapinalliset hyökkäsivät maan hallintoa vastaan.
Myös tutkija Alan Davis sanoo The Guardianille havainneensa, että elokuuta edeltävinä kuukausina kirjoittelu rohingyoja vastaan muuttui organisoidummaksi ja vihaisemmaksi. Vähemmistöstä levisi Facebookissa myös perättömiä tarinoita. Viranomaiset eivät kuitenkaan tunnustaneet tietävänsä aiheesta mitään, eikä Davis saanut myöskään toimittajia tutkimaan asiaa tarkemmin.
Jo maaliskuussa YK:n Myanmar-tutkija Yanghee Lee esitti, että Facebookia oli käytetty rohingya-vastaisen vihan lietsomiseen. Hänen mielestään Facebook oli muuttunut pedoksi. The Guardianin mukaan nykyisin jopa 14 miljoonaa Myanmarin 53 miljoonasta kansalaisesta käyttää Facebookia, ja se on maassa merkittävä – jopa ainoa – uutislähde internetissä.
Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg myönsi maanantai-iltana, että vihapuheen leviäminen Myanmarissa Facebookin välityksellä on todellinen ongelma.
Uusimmat
-
09:55
Kokit muistuttavat: Älä koskaan tee näitä ruokia markettijauhelihasta
-
09:48
Ukrainan mukaan Kahovkan vesivoimalaitos on täysin tuhoutunut eikä sitä voi korjata – MTV seuraa sotaa
-
09:27
Puolustusvoimain ex-komentaja Kahovkan padon tuhoutumisesta: "Isoimpia yksittäisiä tapahtumia sodan aikana"
-
09:16
Maija Vilkkumaa valmistui yliopistosta 31 vuoden jälkeen
-
08:56
Lähde: UFC näytti Makwan Amirkhanille ovea
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
Lataa lisää