Itämerestä on tulossa haiseva kurapotero. Poliittisten päättäjien pitäisi nopeasti saada aikaiseksi velvoitteita olosuhteiden parantamiseksi. Uhka on, että Itämerta peittää koko kesän sinilevä, rannat haisevat kunnolla ja kukaan ei enää ui, veneile tai kalasta hapettomassa ja myrkyllisessä vedessä. Tutkijat kyllä tietävät, mikä merta vaivaa ja mitkä ovat parannuskeinot − päätökset vain puuttuvat.
− Paha sanoa, jos mitään ratkaisuja ei pystytä tekemään, milloin pahimmat uhkakuvat olisivat totta, sanoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija, meribiologi Juha Flinkman.
Vielä 1950-luvulla meri oli kirkasvetinen. Muutos nykytilaan on kestänyt noin viisikymmentä vuotta, eikä ainakaan näytä siltä, että muutosvauhti olisi hidastumassa. Päinvastoin, viimeisen kahdenkymmenen vuoden kuluessa meren hapettoman, kuolleen syvänveden määrä on kiihtyvästi lisääntynyt.
− Jos siitä päättelisi, muutos huonompaan vain kiihtyy mieluummin kuin pysyy ennallaan tai hidastuu, päättelee Flinkman.
Vain vähän aikaa sitten oli toisin
Tutkijalla on muistoja toisenlaisesta merestä lapsuusvuosilta. Veneilyreissulla pikkupoikana 1960-luvun lopulla hän sukelsi pudonneen jakoavaimen vielä silloin kirkasvetisestä merestä. Kun sukelluksen syvyys mitattiin, tulokseksi saatiin kuusi metriä.
− Homma oli helppo, koska jakoavain näkyi pinnalta.
1970- ja 80-luvuilla Itämeren tilanne alkoi merkittävästi huonontua ja 1990-luvulla se nousi otsikoihin, kun leväkannat alkoivat ulottua rannoille ja haitata rannoilla asuvien elämää. Levä näyttää pahalta, ja jokainen näkee, ettei kaikki ole kunnossa. Biologina Flinkman on erityisen huolissaan kalaston oloista.
