Turvallisemmin kesäliikenteessä – ota nämä asiat huomioon!

Turvallisesti kesäliikenteessä 6:59

Tiellä liikkuvat eläimet ja epämääräisesti käyttäytyvät autoilijat ovat hyviä syitä valppauteen kesäliikenteessä.

Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen ja Poliisihallituksen tarkastaja Heikki Ihalainen olivat kertomassa Huomenta Suomessa vinkkejään siitä, mitä kaikkea liikenteessä tulisi ottaa huomioon kesäisen Suomen teillä.

Pohjonen muistuttaa, että aamu- ja iltahämärät ovat sellaista aikaa päivästä, jolloin on korkeampi riski kohdata hirviä ja peuroja tiellä. Myös hirvistä varoittavat merkit ovat luonnollisesti otettava todesta ja silloin kuljettajan on hyvä valpastua.

– Hirvi ja peura ovat paikkauskollisia eläimiä, Pohjonen kertoo.

Valppaus on suositeltavaa myös toisten tiellä liikkujien kanssa. Ihalainen esimerkiksi neuvoo, että ”läheltä piti” -tilanteen jälkeen kannattaa ilmoittaa epäilyttävästi käyttäytyvästä kuljettajasta.

– Siitä samasta autosta on voinut tulla aikaisemminkin ilmoituksia, Ihalainen toteaa.

Terveen järjen rajoissa aina voi ilmoittaa epämääräisestä toiminnasta liikenteessä, hän lisää.

Lue myös:

    Uusimmat