Turun kaupunki pimitti tietoa päättäjiltä: 15 vanhusten hoivakodissa ongelmia, mukana Attendon, Esperin ja Mehiläisen yksikköjä – katso koko lista!

Satoja ilmoituksia vanhustenhoidosta –"Hoivassa paljon ongelmia" 2:12
Markus Henriksson kertoi helmikuussa MTV Uutisille Valviraan tulleista vanhustenhoitoa koskevista ilmoituksista

Lounais-Suomen aluehallintovirasto tutkii valvonta tai kanteluasiana 15 Turussa toimivaa vanhuspalveluyksikköä. Osa yksiköistä on julkisia, osa yksityisiä.

Aluehallintoviraston selvityksessä on kuusi Turun kaupungin ylläpitämää yksikköä ja yhdeksän yksityistä hoitolaitosta.

Yksityisiä tapauksia oli selvityksessä aiemmin kymmenen, mutta yksi niistä on jo ratkaistu. Turun kaupunki ostaa kaikilta yksityisiltä toimijoilta palveluja.

Selvityksen mukaan hoivakodeissa on havaittu tarkastuskäynneillä puutteita henkilöstömitoituksessa.

Aluehallintovirasto ei ole saanut vielä kaupungin vastauksia kaikista tutkinnan alla olevista hoivakodeista.

Mukana Attendon, Esperin ja Mehiläisen hoivakoteja

Yksityisiä hoitolaitoksia koskevista jäljellä olevista selvityksistä kaksi on Attendon, kaksi Mehiläisen ja yksi Esperi Caren hoivakoti. Neljässä tapauksessa omistajana on pienempi yritys.

Turun kaupungin hyvinvointiala julkaisi tutkinnassa olevien hoivakotien nimet tiedotteessaan sen jälkeen, kun aluehallintovirasto oli tuonut ne julkisuuteen.

Attendo Koivulan osalta puutteet on korjattu ja toimipaikan seuranta jatkuu. Aluehallintovirasto on tehnyt päätöksensä tämän viikon tiistaina.

Kaupunki ei kertonut kaupunginhallitukselle tietoja

Kaupunki sai osakseen kritiikkiä siitä, ettei se aiemmin avannut kaupunginhallitukselle tarkemmin, mitä yksiköitä tai asioita valvonta- ja kanteluasiat koskivat.

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan toimialajohtaja Riitta Liuksan mukaan yleisenä käytäntönä on ollut, ettei vireillä olevista valvonta- ja kanteluasioista kerrota julkisuuteen ennen kuin asiasta on aluehallintoviraston päätös, koska muutoin valvonta voisi vaarantua.

– Yksiköiden nimien kertominen julkisuuteen kesken valvonnan aiheuttaa virheellistä uutisointia. Nyt kävi juuri niin, että listalla olevat yksiköt leimautuvat jo ennen kuin heidän toiminnastaan on annettu aluehallintoviranomaisen päätös, Liuksa toteaa tiedotteessa.

– Usein valvontaprosessit ovat pitkiä ja yksiköissä on jo aikoja sitten tehty korjaavat toimenpiteet, mutta lopullinen valvontaviranomaisen päätös asiasta voi kestää hyvinkin pitkään.

Näitä yksiköitä viranomaiset tutkivat

Aluehallintoviraston tutkinnan alla ovat seuraavat Turun kaupungin ylläpitämät hoitolaitokset: Mäntykoti Yli-Maaria, Runosmäen vanhuskeskus, Ruusun kotihoito, Liinahaan vanhainkoti, Mäntyrinteen vanhainkoti ja Paltan kotihoito.

Tutkittavana olevat yksityiset toimijat ovat: Attendo Villa Hirvensalo, Attendo Tähtimö, Mehiläinen hoivapalvelut Villa Maaria, Hoiva Mehiläinen Mainiokoti Nukkumatti, Esperi Hoivakoti Pietari, Palvelutalo Pihlajakoti, Parkinmäen palvelutalo ja Josefiina koti.

Lue myös:

    Uusimmat