Turkulainen Marika Haapsaari päätti hakata omistamaansa metsää. Hakkuutyöt Turun Tortinmäessä kuitenkin keskeytyivät alkuviikosta outoon näkyyn.
Haapsaari oli tilannut metsäkoneen kaatamaan runkoja omistamastaan metsästä. Työt keskeytyivät maanantaina, kun metsäkoneen kuljettaja huomasi Haapsaaren taloon johtavan sähköjohdon olevan kiinni kuusessa. Haapsaaren asuintalo sijaitsee noin parinsadan metrin päässä kuusesta, johon sähköjohto oli kiinnitetty.
"Onneksi huomasi, muuten olisi linja kaatunut"
Sähköjohto näkyi olevan sidottu köydellä kiinni kuuseen.
– Sähkölinja kulkee keskellä metsää. Motokuski [metsäkoneenkuljettaja] huomasi sen, kun piti ruveta puita kaatamaan. Onneksi hän huomaisi sen ennen kuin alkoi kaataa puita. Muuten olisi kaatunut sähkölinja perässä, Haapsaari sanoo.

Haapsaari sanoo, että hänen taloonsa on tullut sähkö normaalisti kummallisen näköisestä johtoviritelmästä huolimatta.
Haapsaari sanoo, että hakkuutöiden työnjohtaja soitti Carunalle asiasta. Haapsaaren mukaan Carunalta oli kerrottu alun perin, ettei kyseessä ole Carunan johto.
– Tämä oli aika outoa toimintaa Carunalta. Ihmettelin kovasti, sillä eihän täällä muiden linjoja ole. Kaikki linjat ovat Carunan linjoja.
"Väliaikainen korjausratkaisu"
Sähkönjakeluyhtiö Carunasta kerrotaan, että kyseessä on väliaikainen järjestely, joka on tehty aiemmin olleen vian takia. Vikailmoitus oli tullut jo lokakuussa.

