Tuore tutkimus toi huonoja uutisia: Nämä lääkkeet eivät ehkäisekään muistisairauksia
Statiini-kolesterolilääkkeiden on toivottu ehkäisevän myös dementiaa ja muita muistisairauksia, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella niin ei näyttäisi olevan. Tutkimus julkaistiin Journal of the American College of Cardiology -lehdessä.
Lähes 19 000 yli 65-vuotiaan viisivuotinen seuranta osoitti, että statiineja käyttävät sairastuivat dementiaan tai sitä lievempään kognitiivisten mielentoimintojen heikentymään yhtä todennäköisesti kuin osallistujat, jotka eivät käyttäneet statiineja. Myöskään yksittäisten kognitiivisten mielentoimintojen heikentymisessä ei näkynyt eroja.
Statiinien kognitiivisista vaikutuksista on meneillään satunnaistettuja ja lumekontrolloituja tutkimuksia, joiden myötä toivon mukaan saadaan lisätietoa mahdollisista hyödyistä ja haitoista. Nyt julkaistujen tulosten perusteella statiinit eivät auta muistisairauksien ehkäisyssä, mutta on syytä vielä odottaa lisätietoja.
Kognitiivinen toiminta eli tiedonkäsittely on lievästi heikentynyt noin 200 000 suomalaisella. Lievää dementiaa potee noin 100 000 ja melkein yhtä monella on pitemmälle edennyt dementia.
Copyright 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää