Tummaihoinen George Stinney Jr. teloitettiin 14-vuotiaana valkoisten tyttöjen murhista – minuuteissa tehty päätös julistettiin vääräksi 70 vuotta myöhemmin
Vuonna 1944 Etelä-Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, murhattiin raa'asti kaksi pientä valkoihoista tyttöä. Veriteoista tuomittiin afroamerikkalainen George Stinney Jr., joka itsekin oli vasta 14-vuotias. Hänestä tuli Yhdysvaltojen nuorin modernina aikana teloitettu henkilö, jonka syytteet kumottiin 70 vuotta myöhemmin.
Viime viikkoina rasismi, ja poliisin sekä oikeuslaitoksen epäoikeidenmukaisuus ei-valkoisia kohtaan on herättänyt keskustelua ja myös suoranaista raivoa Yhdysvalloissa. Hiljalleen protestit ovat levinneet muihinkin maihin, mutta Yhdysvalloilla on pitkä historia rasistisin perustein tehdyistä tuomioista.
New York Times kertoi muutama vuosi sitten laajasta tutkimuksesta, jonka perusteella tummaihoiset yhdysvaltalaiset saivat huomattavasti herkemmin tuomion murhasta tai raiskauksista kuin vastaavissa tapauksissa, joissa syytetty oli valkoihoinen.
Stinneyn tapaus on yksi tunnetuimmista, sillä hänen tuomioonsa johtaneet tapahtumat eivät noudattaneet monelta osin asiallista rikostutkintaa, ja tapausta pidetään pojan perustuslaillisten oikeuksien rikkomuksena.
Kokonaan valkoihoisista muodostettu valamiehistö pohti 14-vuotiaalle pojalle antamaansa kuolemantuomiota lopulta noin 10 minuuttia.
Tunnustusta epäiltiin jälkeenpäin
Washington Postin mukaan 11-vuotias Betty June Binnicker ja 8-vuotias Mary Emma Thames löydettiin raa’asti murhattuna maaliskuussa 1944. Heitä oli pahoinpidelty pään alueelle luultavimmin terävällä junaraiteiden piikillä, ja ruumiit oli hylätty ojaan.
George Stinney Jr. ja hänen pikkusiskonsa Amie olivat poliisin tietojen mukaan viimeisiä, jotka olivat nähneet tytöt elossa. Tytöt olivat BBC:n mukaan etsineet villikukkia lähellä Alcolun kaupunkia, jossa Stinneyt asuivat.
Tuohon aikaan eteläisissä valtioissa tummaihoinen väestö oli eristetty asumaan omiin kyliinsä kauemmas valkoisista.
Poliisi saapui heidän talolleen, jossa perheen lapset olivat ilman vanhempiaan. Pikkusisko piiloutui kanakoppiin pidätyksen ajaksi säikähtäessään poliisia. Poliisi pidätti Georgen ja vanhemman veljen Johnnyn, joka kuitenkin vapautettiin myöhemmin.
Poliisi väitti Georgen tunnustaneen murhat, koska halusi harrastaa seksiä Bettyn kanssa. Tunnustuksesta ei kuitenkaan ole olemassa kirjallisia todisteita, eikä kuulustelussa ollut pojan ja poliisin lisäksi muita henkilöitä. Hänen vanhempansa tai asianajaja eivät olleet paikalla kuulustelussa. Vanhemmat eivät olleet kotona, kun poika haettiin, ja seuraavan kerran he näkivät hänet oikeudenkäynnissä.
Oikeudessa ei käyty todisteita läpi
Kuukautta myöhemmin asiasta käytiin kaksi tuntia kestänyt oikeudenkäynti, jossa ei oikeastaan nähty muita todisteita pojan poliiseille tekemän tunnustuksen lisäksi. Mahdollisia todistajia ei tiettävästi kuultu.
Poliisin kuulustelun muistiinpanoista ei koskaan löydetty kuin suttuisia paperilappuja, joista ei selvinnyt mitä poika oli sanonut.
Valamiehistö koostui kokonaan valkoihoisista miehistä, ja he pohtivat päätöstään 10 minuuttia oikeudenkäynnin jälkeen.
He tuomitsivat 14-vuotiaan Georgen teloitettavaksi sähkötuolissa. Hänen tuomionsa pantiin käytäntöön kesäkuussa 1944, tehden hänestä nuorimman teloitetun Yhdysvalloissa sitten 1800-luvun.
Paikallislehtien kuvailujen perusteella George oli liian pieni sähkötuoliin ja hänen täytyi istua kirjapinon päällä yltääkseen päähineeseen, jonka kautta tappava sähköisku annettiin.
Asiaa puitiin oikeudessa 70 vuotta myöhemmin
Vuonna 2014 asiaa käsiteltiin jälleen Yhdysvaltojen oikeudessa. Georgea uusi oikeuskäsittely ei enää 70 vuotta myöhemmin auttanut, mutta perheelle ja oikeusvaltioperiaatteen kannattajille sillä oli suuri merkitys.
– Miksi George Stinney laitettiin sähkötuoliin? Osavaltio ei pysty näyttämään yhtäkään kirjallista todistetta oikeuttamaan tuomion langettamista, sanoi tuolloin George Frieson, paikallinen asukas, joka perehtyi myöhemmin tapaukseen ja oli mukana uuden oikeusjutun nostamisessa.
Oikeudenkäynnissä nousi esiin lukuisia ongelmallisia kohtia vuoden 1944 oikeusprosessista.
Tytöt kysyivät villikukkia Stinneyn talolla
Pikkusisko ja veli Johnny vannovat veljensä syyttömyyttä. Heidän mukaansa George oli koko päivän kotona, eikä siten olisi voinut tehdä murhia. Oikeudessa epäiltiin myös laiharakenteisen pojan fyysistä kykyä raahata kuolleita tyttöjä ojaan.
Sisko Amie Ruffner todisti oikeudenkäynnissä 2014 tyttöjen käyneen heidän kotitalonsa pihassa kysymässä mistä he voisivat ostaa villikukkia. Siskon mukaan he lähtivät sen jälkeen, ja hän meni Georgen kanssa jatkamaan lehmien lypsämistä.
– Oli outoa nähdä heidät [tytöt] alueellamme, koska valkoiset pysyivät omalla puolellaan Alcolua ja me tiesimme paikkamme, Ruffner sanoi.
Georgen perhe muutti myöhemmin pois kaupungista, koska heidät häädettiin pojan pidättämisen vuoksi.
– Poliisi etsi jotakuta, jota he voisivat syyttää, ja käyttivät veljeäni syntipukkina, Ruffner sanoi medialle vuonna 2014.
Perhe pelkäsi samaa kohtaloa
Perheen mukaan he eivät uskaltaneet vuosikymmeniä sitten hakea oikeutta veljelleen, sillä rasismi oli tuolloin niin arkipäiväistä. Heitä pelotti, että heille kävisi samoin kuin Georgelle.
Eräs vanki, joka vietti Georgen kanssa aikaa vankilassa ennen tuomion täytäntöönpanoa, kuvaili oikeudessa poikaa ”fiksuksi ja hauraaksi”. Hän antoi todistajanlausunnon, jonka mukaan George oli kertonut, ettei murhannut tyttöjä ja hänet pakotettiin sanomaan asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa.
Oikeuspsykologi, tohtori Amanda Salas todisti oikeudessa, ettei Georgen kuulustelutilanteen kaltaisissa olosuhteissa annettu tunnustus ole millään tavoin luotettava. Salaksen mukaan on hyvin todennäköistä, että tunnustus oli manipuloitu eikä se ollut pitävä todiste.
"Emme pyytäneet anteeksiantoa"
Joulukuussa 2014 tuomari Carmen Tevis Mullen vapautti Georgen syytteistä ja julisti hänen oikeusprosessinsa olleen "perustavanlaatuinen rikkomus hänen perusoikeuksiaan vastaan".
Perhe oli helpottunut, ja painotti samalla ettei koskaan halunnut Georgelle varsinaista armahdusta.
– Siinä on ero: Armahdus on anteeksianto siitä, mitä joku teki, Georgen täti Norma Robinson sanoi.
– Se ei ollut vaihtoehto äidilleni, tädilleni tai sedälleni. Emme pyytäneet anteeksiantoa.
Tädin mielestä oikeuden päätös oli enemmänkin myönnytys, että virheitä tapahtui.
