Tuhannet suomalaiset hullaantuneet Kosicessa: ”En ole ikinä kokenut tällaista”

Leijonien kannattajat kehuvat kuin yhdestä suusta MM-kisojen tunnelmaa Kosicessa. Avauspeleissä on ollut paikalla tuhansia suomalaisia.

– Täällä on tosi paljon suomalaisia. Ihan kuin olisi Suomessa. Hallin puolella tuntuu kuin olisi kotikisat, kommentoi kaksi Leijonien kannattajaa Suomi–USA -pelin jälkeen Steel Areenan ulkopuolella.

– Ääni lähtee, mutta tunnelma on hyvä, mainitsi eräs Leijonat-fani.

Edullinen olut on silmin nähden kiehtonut suomalaisia. Areenalla tuoppi irtoaa kolmella ja puolella eurolla – kaupungilla edullisemmin.

– Siisteintä ikinä! Aivan mahtavaa! Elämämme ensimmäiset kisat, en ole ikinä kokenut tällaista. Fiilis ja yhteishenki – kaikki kannustavat toisiaan, oli maa mikä tahansa, hehkutti kaksi naispuolista kannattajaa.

Suomi on pelannut kolme alkusarjan ottelua. Leijonien seuraava ottelu on torstaina Tanskaa vastaan.

Katso alla olevalta sekä ylälaidan videolta suomalaiskannattajien tunnelmia USA-pelin jälkeen.


Lue myös:

    Uusimmat