Yhdysvaltain presidentiksi palaava Donald Trump on luvannut tehdä välittömiä muutoksia astuttuaan virkaansa 20. tammikuuta.
Trump kertoi NBC Newsin Meet the Press -ohjelman haastattelussa armahtavansa Capitolin mellakoinnista vangitut ja lisäsi, että monia heistä on kohdeltu huonosti vankeuden aikana.
Lue lisää: Kolme vuotta Capitol-kukkulan mellakoista – näin tapahtumat etenivät

Trump sanoi myös pyrkivänsä jatkamaan ensimmäisellä kaudellaan hyväksyttyjä veronalennuksia ja karkoittavansa miljoonia paperittomia kansalaisia, sekä lopettavansa syntymäkansalaisuuden. Hän myös sanoi haastattelussa, ettei hän aio pyrkiä asettamaan rajoituksia aborttipillereille.
Trump aikoo myös keskustella minimipalkkojen nostamisesta, joka on ollut 7,25 dollaria tunnilta vuodesta 2009 lähtien.
– Olen samaa mieltä siitä, että se on hyvin alhainen luku, hän sanoi.
2:06

