TPS-tähti Markus Nurmi täräytti räväkän kuitin Lukko-leiriin

Markus Nurmi avaa, mitä TPS:n aikalisällä oikein tapahtui 2:06
Markus Nurmi avaa, mitä TPS:n aikalisällä oikein tapahtui

TPS eteni viimeisenä joukkueena Liigan puolivälieriin, kun se kaatoi ensimmäisen pudotuspelikierroksen kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa Lukon 5–3. Kun TPS varmisti jatkopaikan, turkulaisjoukkueen tähtihyökkääjä Markus Nurmi lähti napakan kuitin Lukon leirin suuntaan.

Ennen maanantaita Lukon ja TPS:n sarja oli lukemissa 1–1. TPS siirtyi illan kamppailun toisessa erässä 3–1-johtoon, mutta Lukko tuli vielä rinnalle.

Aidan Dudaksen kolmannen erän kaaliperhosmaali oli ratkaiseva käänne. Lopussa Topias Haapanen iski vielä tyhjiin.

TPS:llä Markus Nurmi oli sarjan näkyvimpiä hahmoja. Nurmi nakutti kolmeen peliin tehot 2+2.

– Ihan mahtava fiilis, mikäs sen hienompaa kuin heittää Lukko kesälomille, Nurmi täräytti TV-kameroiden edessä.

– Aina hieno homma. Yhdet finaalit hävittiin Lukolle. Se jäi hampaankoloon, Nurmi jatkoi aiheesta.

TPS oli vaikeuksissa illan pelin kolmannen erän alussa, kun Lukko tuli päälle kuin yleinen syyttäjä. TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen reagoi ja otti käänteentekevän aikalisän. Sen jälkeen TPS pääsi taas peliin kiinni.

Mitä aikalisällä tapahtui? Lisää muun muassa tästä jutun yläreunan videolta.

Tomi Lämsä Lukon kaudesta: parhaimmillaan erinomaista jääkiekkoa, vaihteluväli oli liian suuri 2:09
Tomi Lämsä Lukon kaudesta: parhaimmillaan erinomaista jääkiekkoa, vaihteluväli oli liian suuri

Lue myös:

    Uusimmat