Perinteikäs jääkiekon SM-liigaseura TPS palasi kultakantaan keskiviikkona Hämeenlinnassa. TPS:n seurahistorian 11:s mestaruus varmistui, kun se päihitti HPK:n viidennessä finaaliottelussa 6-2 (3-2, 1-0, 2-0).
Ennen tätä kautta TPS voitti mestaruuden viimeksi vuonna 2001. Se pelasi loppuotteluissa vielä keväällä 2004, mutta sen jälkeen alkoivat laihat vuodet.
TPS:n nykyinen päävalmentaja Kai Suikkanen tiedettiin päteväksi mieheksi, mutta mestariksi joukkuetta veikkasi ennen kauden alkua tuskin kukaan. Jo runkosarjan kuudetta sijaa pidettiin hyvänä saavutuksena.
Leijonien MM-kultajoukkueen kapteenia Timo Jutilaa mukaillen mestaruus kuuluu TPS:kin tapauksessa koko joukkueelle, mutta kulta henkilöityy pitkälti Suikkaseen. Hän tuli TPS:n peräsimeen kesken kauden 2008-09 ja palautti uskon ja tekemisen meiningin joukkueeseen.
- Ei minulla silti ole mitään taikasauvaa. Ilmoitin silloin aikoinaan pelaajille, että täällä ryhdytään nyt tekemään tähän tapaan ja tavoitellaan tiettyjä asioita. Sitten kysyin, että kuka haluaa sitoutua tähän projektiin. Aika moni halusi, Suikkanen puuskutti kultamitali kaulassaan.
Mestaruusjoukkueessa on toki kyvykkäitä pelaajia, mutta monet heistä ovat lyöneet itsensä läpi juuri Suikkasen alaisuudessa. Lisäksi kesken kauden hankittu Lee Sweatt oli ratkaiseva vahvistus TPS:n peräpäähän. Hän teki maalin myös keskiviikkona.
HPK piristyi liian myöhään
Runkosarjassa viidenneksi sijoittunut HPK nousi TPS:n tapaan yllättäen finaaliin. Finaalitappiosta huolimatta HPK osoitti venymiskykyä kauden kuluessa.
- Yksilöissähän meillä ei välttämättä ollut niin hirveästi potentiaalia, mutta joukkuepelaamisen taso nousi kevättä kohden koko ajan. Joukkueessa oli paljon henkistä voimaa, sanoi HPK:n päävalmentaja Jukka Rautakorpi.
Loppuottelusarjassa hämeenlinnalaisseura pääsi kuitenkin omalle tasolleen vasta kolmannessa pelissä. Se oli liian myöhään, varsinkin, kun TPS vei kolmannessakin ottelussa voiton Ilari Filppulan upealla soolomaalilla.
Tappioasemasta 0-3 ei ole yksikään joukkue noussut finaalisarjan voittoon SM-liigassa. Sitä ei siis koettu nytkään, vaikka HPK kykeni yhdellä voitollaan ottelusarjaa pitkittämään.
- Tänäänkin kolme maalia meni ensimmäisessä erässä omiin. Se on liikaa. Nyt tuli taas sellaisia ohoh-maaleja, edellisessä pelissä niitä ei tullut, Rautakorpi totesi.
Yksi loppuottelusarjan ratkaisseita asioita oli tietenkin maalivahtipeli. Suikkanen peluutti vuoronperään David Leggiota ja Atte Engreniä. Se toimi hyvin.
HPK:n selkeä ykkösmaalivahti Teemu Lassila ei sen sijaan onnistunut aivan odotusten mukaisesti. Tämä näkyi myös viimeisessä finaalipelissä.
Kiekko pomppi HPK-maaliin TPS:n ensimmäisessä ja toisessa osumassa turhan helposti. Kimpoilevat ja pomppivat kiekot ovat kelle tahansa maalivahdille vaikeita, mutta melko halvalla TPS silti kaksi ensimmäistä maaliaan sai. Ne merkittiin Antti Haloselle ja Tomas Plihalille.
HPK meni kuitenkin avauserässä johtoon, kun Jukka Laamanen latasi ensin ylivoimalla Engrenin torjunnan paluukiekosta 1-1-tasoituksen, jonka jälkeen Miikka Männikkö survoi maalinedusruuhkasta 2-1.
TPS:n 3-2-johtomaalin ampui ylivoimalla Sweatt. TPS:lle 4-2 teki toisessa erässä Markus Nordlund.
Päätöserän loppuhetkillä Michal Birner ja Nordlund kaunistelivat numerot 6-2:een, kun kotijoukkue pelasi ilman maalivahtia.
Lue myös:
Tässä ovat TPS:n Suomen mestarit!
TPS juhlii jääkiekon SM-kultaa - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 28.4.2010)
Sumo video id
Jääkiekon SM-liigan viides loppuottelu (paras seitsemästä):
HPK-TPS 2-6 (2-3, 0-1, 0-2)
1. erä: 4.11 Antti Halonen (Jens Skålberg-Michal Birner) 0-1 yv, 5.18 Jukka Laamanen (Kai Syväsalmi-Miikka Männikkö) 1-1 yv, 12.58 Männikkö 2-1, 13.35 Tomas Plihal (Lee Sweatt) 2-2, 15.15 Sweatt (Ilari Filppula-Plihal) 2-3 yv.
Jäähyt: 2.11 Marko Tuulola H 2 min, 4.28 Filppula T 2 min, 9.58 Laamanen H 2 min, 14.51 Mikko Mäenpää H 2 min.
2. erä: 31.26 Markus Nordlund (Antti Erkinjuntti) 2-4.
Jäähyt: 21.31 Skålberg T 2 min, 23.47 Niko Nieminen H 2 min, 26.58 Ville Viitaluoma H 2 min, 33.29 Viitaluoma H 2 min, 38.11 Tuomas Muhonen H 2 min, 39.12 Plihal T 2 min.
3. erä: 58.11 Birner (Plihal) 2-5 tm, 58.50 Nordlund (Sami Venäläinen) 2-6 tv tm.
Jäähyt: 58.46 Laamanen H 2 min, 58.46 Veli-Matti Vittasmäki T 2 min.
Jäähyt yhteensä: HPK 8x2 min=16 min, TPS 4x2 min=8 min.
Torjunnat: Teemu Lassila H 8+6+10=24 (poissa 56.31-58.11 ja 58.47-58.50), Atte Engren T 8+12+12=32.
Tuomarit: Seppo Lindroos-Reijo Ringbom (Mikko Kekäläinen-Jussi Terho).
Yleisöä 4 908.
TPS vei mestaruuden voitoin 4-1, HPK:lle hopeaa.
(MTV3-STT)