Toyota haluaa entistä älykkäämpi autoja – Microsoft kumppanina

Toyota perustaa uuden Toyota Connected -yksikön Yhdysvaltain Teksasissa sijaitsevan alueellisen pääkonttorinsa yhteyteen kehittämään verkottuneiden autojen älytoimintoja. Mukana uudessa yksikössä on viiden prosentin omistusosuudella myös Microsoft, kertoo uutistoimisto Reuters.

Toyota ja Microsoft ovat tehneet autojen älykkyyden ja yhteyksien saralla yhteistyötä jo vuodesta 2011. Uusi kumppanuus laajentaa yhteistyötä. Alkusijoitus Toyota Connectediin on 5,5 miljoonaa dollaria.

Toyota Connectediin keskitetään autonvalmistajan kehityshankkeet autojen verkottumisen ja älykkyyden lisäämisen osalta. Uuden yksikön toimintakenttä on laaja: se tulee vastaamaan niin verkostoista, joissa autot voivat jakaa tietoa keskenään liikenne- ja sääolosuhteista, kuten liukkaudesta tiessä, käyttäjille tarjottavista räätälöidyistä tietopalveluista sekä autoihin integroiduista terveyden seurantapalveluista. Lisäksi se voi toimia yhteistyössä vaikkapa vakuutusyhtiöiden kanssa tuoden näille mahdollisuuden tarjota kunkin käyttäjän ajotapaan yksilöllisesti perustuvia vakuutuksia.

Esimerkkeinä tulossa olevista kaavailluista palveluista auton ohjauspyörän anturit voisivat mitata kuskin sydämen sykettä ja välittää tiedon lääkärille. Toisena esimerkkinä auto voisi tunnistaa ja ennakoida futisfanin matkan kulkevan kohti stadionia ja jo ennakolta hankkia automaattisesti parkkilipun.

Toyota Connected tulee sisältämään myös Toyotan telematiikka-, tietoturva-, data-analytiikka-, datahallinta sekä muut datapalvelut sekä tukemaan Toyotan laajempaa tutkimusta robotiikan sekä keinoälyn alueilla, liittyen myös itseajaviin autoihin.

Microsoftin rooli yhteistyössä on tukeva, minkä lisäksi kumppanuus tarkoittaa Toyotan toimivan Microsoftin Azure-pilvipalveluiden asiakkaana. Muista valmistajista Fordin, BMW:n ja Nissanin kerrotaan liittyneen myös hiljattain Microsoftin Azure-asiakkaiksi.

Tehokkaita pilvipalveluita tarvitaan älyautojen keräämien suurten tietomassojen käsittelyssä. Hiljattain kerroimme myös esimerkiksi, kuinka Nokian myymä HERE-karttayhtiöön voi tulla uudeksi osakkaaksi Amazon, joka tarjoaisi diilissä myös omia pilvipalvelujaan. Myös Microsoftin on raportoitu neuvottelevan HERE-diilistä.

Lue myös:

    Uusimmat