Lukijamme kertoivat meille kokemuksistaan koulukiusattuina. 38-vuotias Katja kertoo kärsineensä koko peruskoulun ajan törkeästä haukkumanimestä. Pelkotiloista ja jännittämisestä tuli osa arkea aikuisiälläkin.
Koulukiusaaminen jättää jälkensä. Tässä Katjan, 38, tarina.
"Minusta tuntui, etten ole minkään arvoinen"
”Olin ujo ja epävarma tyttö kun aloitin koulutieni. Kiusaamiseni alkoi ensimmäisestä luokasta alkaen ja jatkui 9-luokkaan saakka. Yksi syy pitkää kiusaamiseen oli se, että luokkamme pysyi samana ala-asteelta päätösluokkaan saakka.
Äitini poltti tuolloin 1980-luvun lopulla sisällä talossa jonka takia vaatteeni tuoksuivat varmasti tupakansavulle. Sain kutsumanimen: Haju. Kaikki lapset pitivät nenästä kiinni kun kävelivät ohitseni.
Äitini lopetti tupakanpolton mutta haukkumanimeni jäi elämään ja vielä yhdeksännellä luokalla minut tunnettiin tällä nimellä. Punastelin usein jos jouduin luokassa vastaamaan opettajan kysymykseeni, jännitin kovasti ja menin monesti lukkoon enkä saanut sanottua mitään. Useita oppilasta se nauratti ja kysyivät että miksi olin niin nolo. Tämä tietenkin pahensi jännitystä näissä tilanteissa. Heräsin usein vatsakipeänä kouluun.
Pahin kiusaamisajan muistoni oli se, kun ala-asteella viittasin ja opettaja antoi minulle vastausvuoron:
"Haju voi vastata."
Hän korjasi saman tien nimeni ja pahoitteli asiaa. Mutta se oli liian myöhäistä. Silloin tuntui että en ole minkään arvoinen.
Kyllä kiusaaminen jätti jälkensä. Olisin halunnut opiskella opettajaksi, mutta hylkäsin ajatuksen, koska muistot koulusta olivat niin huonoja. Ajattelin mielessäni, että opettajan koulutuksessa olisi liikaa esillä olemista ja pitäisi olla sosiaalinen.
