Tositarina: "Häijyjen vatsakipujen takia en uskalla mennä edes ravintolaan syömään"

Kristiina*, 31, kärsi jo lapsena ilkeistä vatsakivuista, jotka pahenivat lähes sietämättömiksi aikuisiällä. Mistä selittämättömät kivut johtuivat? Ja voiko kipujen kanssa oppia elämään?

"Muistan, etten lapsena uskaltanut koskaan syödä ranskanperunoita. Kärsin niin pahoista vatsakivuista syötyäni muussia tai perunaa, että itkin kippurassa lattialla. Mieleeni on piirtynyt kuva siitä, kuinka vanhempani pistivät minut syömään jogurttia ja hiilitabletteja vatsakipujeni vuoksi, vaikka en ollut edes koulun ensimmäisellä luokalla.

Vasta näin jälkeenpäin ajateltuna ruokahaluttomuuteni voisi selittyä vatsakivuilla: en syönyt lapsena juurikaan mitään, näykin vain ruokaa ja syljin suupaloja salaa pois. Tarhassa ruokahaluttomuuteni nähtiin alkavana syömishäiriönä.

Mennessäni lukioon vatsakipuni muuttuivat radikaalisti pahempaan suuntaan: kirjoitusten aikana itkin silmät päästäni raastavien, viiltävien kipujen vuoksi. Etenkin ruuan jälkeen vatsani meni niin sekaisin, että jouduin juoksemaan vessaan lähes paniikissa kovien kipujen vuoksi. Vatsani saattoi alkaa riehua jopa silloin, jos söin aamupalaksi näkkileipää tai lounaaksi pelkkää nuudelia.

Raahauduin lääkäriin peläten umpisuolentulehdusta. Ravasin lääkärissä lähes vuoden verran, keliakia ja laktoosi-intoleranssi suljettiin heti pois. Kattavista tutkimuksista huolimatta mitään ei löytynyt ja niinpä lääkäri ilmoitti ykskantaan, että minulla on nähtävästi ärtyvä paksusuoli. Lääkäri kuitenkin yritti kannustaa minua sanomalla, että se kyseinen vaiva on osa minua, ikään kuin osa persoonallisuuttani – ominaisuus, ei sairaus. Hän vitsaili, että voisin kuvailla itseäni deittipalstoilla tai ystäväkirjoissani olevani "mukava, ulospäin suuntautunut ja ärtyvä-paksusuolinen". Minua ei tuolloin naurattanut.

Lääkärini neuvoi minua välttämään tiettyjä ruoka-aineita, kuten papuja ja sipulia, sekä stressiä. Muutoin hän ei osannut minua oikein neuvoa, vaan käski minua hyväksymään tämän puolen itsessäni.

En uskaltanut vuosiin mennä edes ravintolaan syömään; viiltävät, möyrivät vatsakipuni pakottavat minut juoksemaan heti vessaan ja suorastaan rukoilemaan apua. Päätin myös, etten koskaan haluaisi synnyttää, jos ainoastaan vatsakivut olivat näin karmeita. Millaisia synnytyskivut sitten olisivat?

Vatsakipuni ajoivat minut myös noloihin ja kiusallisiin tilanteisiin: saatoin joutua lähtemään kesken tapaamisen tai tunnin kotiin karkuun seuranani vihoitteleva vatsa ja kalpeat kasvot. En uskaltanut edes selittää ensimmäiselle poikaystävälleni vatsakipujeni syytä, sillä nuoren naisen korvaan "ärtyvä paksusuoli" kuulosti nololta. Vetosin aina kuukautiskipuihin – ainoa vain, että minulla oli kuukautiskipuja lähes pari kertaa viikossa.

Olen oppinut elämään tämän ilkeän ja häijyn "ominaisuuteni" eli ärtyvän suolen oireyhtymän kanssa: ravintolassa syön vain alkupaloja, en tilaa koskaan kunnon pihviä tai isompaa annosta. Välttelen pastaa ja rasvaisia ruokia. Myöskin kipuun tottuu. Vatsakivut ovat jo osa arkea ja olen vihdoin oppinut hyväksymään ne, vaikka joskus olenkin suunnattoman katkera ja vihainen niistä."

*Haastateltavan nimi on muutettu.

Lue myös:

AVA

Kuvat: Shutterstock