Tori Spelling: Muut Beverly Hills -tähdet vihaavat minua
Suosikkisarja Tori & Deanin tähtönen Tori Spelling ei ole entisten työtovereidensa suosiossa. Nainen kertoo Rayn Seacrestin radiohaastattelussa entisten Beverly Hills 90210 -kollegoiden nykyisin jopa vihaavan häntä.
Donna Martinia ysärihitissä näytellyt Spelling myöntää välien sarjan muihin esiintyjiin olevan surkeat. Ainoastaan Kellyn roolissa nähdyn Jennie Garthin kanssa hän kertoo olevansa edelleen "kaveri".
Kaikkein tulehtuneimmat välit Spellingillä on Beverly Hills 90210:n tummakutriseen kaunottareen Tiffany Thiesseniin, jonka tunteet häntä kohtaan ovat hyisen kylmät.
– Tiffany ei edes puhu minulle. Hän vihaa minua, Spelling tilittää.
Nykyisin kaksilapsisen perheensä arjesta kertovan reality-sarjan tähtenä nähtävä Tori uskoo myös muiden entisten kollegoiden välttelevän, sillä häntä ei kutsuttu Ian "Steve" Zieringin viime kesänä tanssittuihin häihin. Muut Beverly Hills -sarjan starat sen sijaan olivat paikalla.
– Kaikki entiset näyttelijäkollegani vihaavat minua! Tori vuodattaa.
Aina asiat eivät sentään ole olleet aivan näin huonosti. Spelling muistelee sarjan näyttelijöiden olleen todella hyviä ystäviä ohjelmanteon aikoihin 1990-luvulla. Jopa niin hyviä, että työtovereiden kesken koettiin läheisempiäkin hetkiä.
– Kaikki sarjan näyttelijät harrastivat seksiä toistensa kanssa, se oli melko intensiivistä, hän kertoi USA Todaylle antamassaan haastattelussa.
Vastanäyttelijä Brian Austin Greenin kanssa Torilla oli nuorena myös lyhyt romanssi ja kaksikko oli sarjanteon aikaan todellinen hittipari. Muut Beverly Hills -tähdet olivat myös juhlimassa Spellingin ja ex-mies Charlie Shanianin häitä.
Nykyiset ongelmat alkoivatkin Torin mukaan siitä, kun hän päätti erota aviopuolisostaan vain 14 avioliittokuukauden jälkeen vuonna 2006. Syynä eroon oli toinen mies, Dean McDermott, jonka kanssa Tori avioitui neljä viikkoa eronsa jälkeen vuonna 2006.
Entiset näyttelijäkollegat eivät ole ainoita, joiden kanssa Torin sukset ovat menneet ristiin. Naisen välit omaan äitiin olivat nimittäin pitkään katkolla, vaikkakin nykyisin tilanteen kerrotaan olevan jo parempi.
Tori & Dean AVAlla sunnuntaisin klo 21.00 ja pikauusintoina maanantaisin klo 22.00.
(AVA)
Kuvat: Getty Images
Lähteet: Nydailynews.com, Abcnews.go.com
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää