Topmostin tarina alkoi hyvin vaatimattomista oloista. Ensimmäiset soittovälineet olivat kehnoja, mutta niillä oli pärjättävä, koska kukaan jäsenistä ei ollut rikkaasta perheestä. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin: ruotsalainen Expressen-lehti vertasi Topmostia The Beatlesiin bändin Ruotsin-kiertueen jälkeen.
Harri Saksala oli 18-vuotias, kun Topmostin ensimmäinen levy julkaistiin. Siihen aikaan nuoret muusikot eivät olleet viinaan meneviä, vaan vanhempien muusikoiden ryyppäämistä kummeksuttiin.
– Me ihmettelimme, että eikö soittaminen ollut tarpeeksi kivaa, Saksala kertoo.
Topmost oli kiltti koululaisbändi, ja kaikki oli uutta ja viatonta. Ahkerat nuoret tekivät kovasti töitä menestyksensä eteen. Musiikin parissa vietettiin kaikki aika, mikä myös tuotti tulosta. Ruotsin-kiertueen jälkeen Expressen-lehti kirjoitti: ”Mitään näin fantastista ei ole kuultu sitten The Beatlesin”.
– Jälkeenpäin olen miettinyt, että se ei ole ehkä ihan hyvä, jos niin nuorena ajattelee, että mitähän uutta tässä elämässä voisi vielä olla.
Kiertueelta välillä kirjoituksiin
Topmost oli pyydetty kiertueelle Ruotsiin juuri silloin, kun Harri Saksalan oli määrä osallistua Suomessa ylioppilaskirjoituksiin. Opettajat olivat todenneet, ettei Saksalan osallistumisesta tainnut tulla yhtään mitään, mutta mies keksi keinot aikatauluongelmaan.
– Lensin Ruotsin ja Suomen väliä pariin otteeseen keikoilta kirjoituksiin ja takaisin keikoille.
Saksalalla ei ollut koskaan vaikeuksia sovittaa bändielämää ja opiskeluja. Kun Topmost hajosi, Saksala lähti toisiin bändeihin ja jatkoi opintojaan Helsingin yliopistolla.
– Luin tentteihin keikka-autossa, sittemmin oikeustieteen kandidaatiksi valmistunut Saksala muistelee.
Treenitiloja etsittiin kiertämällä ovelta ovelle
Tänä vuonna Harri Saksalan ja Gugi Kokljuschkinin yhteistä taivalta on kestänyt 50 vuotta. Kaksikko tutustui toisiinsa koulunpenkillä Helsingin yhteislyseossa.
– Muistan Gugin sellaisena lihavana poikana, jolla oli musta tukka. Kun opettaja kysyi jotain ensimmäisenä koulupäivänä, Gugi viittasi heti ja muut olivat hiljaa. Hän oli aktiivinen, sosiaalinen ja heti mukana.
Kaksikko ei kuitenkaan tehnyt lapsuudessa kolttosia yhdessä, sillä pojat tutustuivat toisiinsa paremmin vasta bändikuvioiden myötä. Topmostin alkuvaiheessa kaveruksilta vaadittiin sinnikkyyttä, sillä mikään ei ollut itsestään selvää.
– Kiersimme Etelä-Helsingissä ovelta ovelle kyselemässä talonmiehiltä vapaata harjoitustilaa. Meni kauan ennen kuin sellainen löydettiin. Saimme jotain soittimien jämiä, ja samaan aikaan koulukaverit alkoivat rakennella vahvistimia ja kitaroita.
Poikaporukan into bänditouhuja kohtaan oli niin kova, että mikrofonitelinekin viriteltiin rautalangasta. Saksala soitti vanhalla kiinalaisella saksofonilla, joka oli huono, mutta sillä oli pärjättävä.
– Se lähti hyvin vaatimattomista välinehankinnoista, koska kukaan ei ollut rikkaasta perheestä.
Uusimmat
-
20:10
Gogi Mavromichaliksen ja Kia Lehmuskosken TTK-tarinaan tuli särö – näin kävi, kun "viettelemään" astui toinen tähtiopettaja
-
20:08
Poliisia pakoillut mies löytyi erikoisesta paikasta – "Olemme nähneet kaikenlaista, mutta emme koskaan mitään tällaista"
-
20:04
Konservatiivikristillisyys kiehtoo nyt nuoria miehiä – tässä syyt
-
19:46
Tältä Janne Puhakan kotitalolla näytti illalla
-
19:41
Selkä jumissa? Tässä kolme harjoitusta, joilla edistät selkäsi hyvinvointia
-
19:38
Putinin ydinasepuheet ovat kammottavia, sanoo Kimmo Kiljunen MTV:lle: "Olemme potentiaalisesti ensi-iskujen kohde"
-
19:33
Kela varoittaa Omakanta-huijausviesteistä – uusin uhkaa ulosotolla
-
19:05
Pariskunta suuteli kaatosateessa – salama keskeytti
-
19:03
Matti Nykäsen Eveliina-tytär debytoi lavalla isästään kertovassa näytelmässä: "Alkuun se oli outoa"
-
18:33
Times: Pep Guardiola halutaan Englannin peräsimeen – ratkaiseva seikka lähellä
-
18:25
Tietoliikennehäiriö haittasi Helsinki-Vantaan toimintaa maanantaina
-
18:11
Suomi äänesti EU-jäsenyydestä 30 vuotta sitten – tältä näyttää unionin tulevaisuus
-
18:06
Lauri Kottonen muistelee lämpimästi Janne Puhakkaa: "Vaikea ajatella, miksi joku on halunnut tehdä näin"
-
18:03
Salkkarit-hahmo raivostuu: "Lopeta jo toi"
-
17:53
Kylian Mbappé kävi Ruotsissa – lehti: raiskausepäily samassa hotellissa
-
17:43
Ravitseva ja helppo arkiruoka: Cowboyn kala sujahtaa tortillan väliin
-
17:32
Voiko HIFK:n menestyslukon ratkaisu olla näin ilmeinen? Karri Kivi ärähtää: "Ei aina puhuttaisi vain siitä"
-
17:05
Järkyttävät kuvat leviävät: Lukas Hradeckyn joukkuetoveri osana "panttivankitilannetta" Libyassa
-
16:32
Todella hämmentävää! Cristian kuvasi, kun italialaisravintola tuikkasi pizzat tuleen
-
16:01
Rikostoimittaja nostaa esille järkyttävän yksityiskohdan Janne Puhakan tapauksessa: "Ei ollut hetken päähänpisto"
-
Lataa lisää