Pääministeri Juha Sipilä varasti keskiviikkona valtakunnallisen huomion kekseliäällä julkisuustempulla, kansalaisille ja työmarkkinajohtajille suunnatulla televisiopuheella.
Tempun varjoon jäi uutinen, jonka yhteiskunnallinen merkitys saattaa lopulta osoittautua paljon suuremmaksi.
Samaan aikaan kun media kuohui Sipilän puheesta, työmarkkinakentällä tapahtui jotakin ainutkertaista: palkansaajaliikkeen yhtenäisyys mureni.
STTK:n Antti Palola ja Akavan Sture Fjäder tekivät omat johtopäätöksensä ja ilmoittivat olevansa valmiita etsimään keinot hallituksen haluamaan 5 prosentin palkka-aleen, jonka avulla Suomen talouden syöksykierre on osaltaan tarkoitus oikaista.
Palkansaajaliikkeen vuosikymmeniä kestänyt kolmen muskettisoturin vala murtui - yksi ei enää ole kaikkien eivätkä kaikki yhden puolesta.
SAK jäi ei-linjansa kanssa yksin.
SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn paineensietokykyä ei sovi epäillä, mutta Palolan ja Fjäderin ulostulojen on täytynyt olla hänelle jonkinmoinen järkytys. Keskiviikko-illan A-Studiossa Lylyn äänessä oli aistittavissa pientä värinää. Ei ihme, että hän ilmoitti Twitterin välityksellä, että ”SAK etsii keinoja työmarkkinalukon avaamiseksi”.
Lylyn twiitti on pelkkää asiaa, sillä juuri SAK:n sisällä lukot sijaitsevat. Teollisuusliittojen intressit ovat erilaisia kuin vaikkapa palvelualojen PAM:n. Myös liittojen sisällä kulkee juopia.
Mutta löytyy SAK:sta niitäkin, jotka ovat halunneet valtataistelun porvarihallituksen kanssa. Tämä joukko, AKT etunenässä, pitäisi nyt SAK:ssa saada ruotuun.
Palola ja Fjäder eivät enää suostuneet SAK:n liittojen panttivangeiksi, vaan toimivat oman tilannearvionsa pohjalta. Tilannearvioon kuuluu taju siitä, kuinka surkeassa jamassa Suomen talous on. Siihen kuuluu aavistus myös kansalaisten mielialoista. Yt-kurimus alkaa olla tuttua melkein jokaisessa suomalaisessa perheessä suoraan tai välillisesti, eikä negatiiviselle kierteelle näy loppua.
Enää harva elättelee kuvitelmaa, että kurjuus loppuu itsestään.
Mitä SAK:n yksin jääminen sitten merkitsee? Jos asiaa tarkastelee kansalaisten enemmistön kannalta, parhaassa tapauksessa paine käy nyt SAK:n sisällä niin kovaksi, että sekin suostuu mukaan palkka-aletalkoisiin.
Tuloksena on yhtä kaikki etujen leikkauksia, mutta paremmin kohdennettuina ja kenties pehmeämpinä kuin siinä tapauksessa, että hallitus ajaa läpi ns. pakottavan lainsäädännön leikkauksineen.
Kansalaisilla on pelissä paljon, mutta niin on ay-liikkeelläkin. Kolmen muskettisoturin aika taisi jo mennä, mutta uskottavuutta ja vaikutusvaltaa on silti vielä pelastettavissa.
Se edellyttää kahta asiaa: Suomen kansantalouden tosiasioiden tunnustamista ja sen jälkeen sopimista.