Toimittaja oli raportoimassa koronan sulkemasta puistosta, kun biisonit lähestyivät – huikea reaktio nousi somesuosikiksi: "Jos tuollainen tulee päälle..."
Toimittaja Deion Broxton järkyttyi häntä kohti tulevasta biisonilaumasta siinä määrin, että pakkasi itsensä ja tv-kalustonsa pikavauhtia autoon. Miehen hupaisa reaktio huvittaa nyt somessa.
Amerikkalaistoimittajan huvittava kohtaaminen luonnon kanssa sai nettikansan sekaisin. Yellowstonen luonnonpuisto on suljettu koronaviruksen vuoksi. Deion Broxton oli tekemässä tv-raporttia puistosta, kun hän havaitsi biisonilauman. Deionin järkytykseksi eläimet tulivat häntä kohti.
– Voi hyvä luoja, Deion totesi kameran edessä.
– Voi ei, minä en ala yhtään pelleillä teidän kanssanne, voi ei, mies ilmoitti vakavalla äänellä kameran edestä poistuessaan.
Hän pakkasi tavaransa nopeasti kasaan toistellen, ettei aio "lainkaan pilailla" biisonilauman kanssa.
"Minä, kun näen jonkun yskäisevän ruokakaupassa"
Deionin aidosta reaktiosta tuli pian kansan suosikki. Hänen epäilevän ilmeensä todettiin täydellisesti sopivan reaktioksi myös muihin elämän ongelmiin.
– Säästän tämän sitä varten, kun jotkut kutsuvat minua johonkin luontoreippailuun, Core Ruchardson vannoo Twitterissä.
– Tämä olen minä, jos joskus näen Donald Trumpin lähestyvän, Fotohgirl vitsailee.
Deion kuvasi biisoneita, kun oli päässyt turvallisen etäisyyden päähän. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
– Minä, kun näen jonkun yskäisevän ruokakaupassa, nimimerkki C-Recks sanoo.
– Tältä minusta tuntuu vuoden 2020 osalta ylipäätään, Marco Mannone vitsailee.
Villieläimet kannattaakin jättää rauhaan
Moni kuitenkin huomauttaa, että vitseistä huolimatta Deion toimi oikein eikä jäänyt turhan lähelle villieläimiä. Myös Yellowstonen virallinen Twitter-tili kiitti Deionia oikeanlaisesta reaktiosta villieläimiin.
Deion kertoi CBS:lle, että on käynyt Yellowstonessa useita kertoja töidensä puolesta, muttei ole ennen kokenut vastaavaa. Paikalle saavuttuaan mies havaitsi biisonien syövän kauempana hänestä.
– Lauma oli tulossa lähemmäs, mutta yksi biisoneista tuijotti minua eikä kääntänyt katsettaan pois. Odotin, että se katsoisi muualle, Deion kuvailee.
Sen sijaan eläimet alkoivat löntystää Deionia kohti.
– Ajattelin "ei hitossa", jos ne hyökkäävätkin. Jos tuollainen tulee päälle, kuolen, mies kuvailee.
Hän katsoi parhaaksi poistua kauemmas.
"Ei tänään, biisonit". Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Lähteet: Twitter, 6abc.com, CNN, Cbslocal.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää