Todella laiton autorahoituskuvio: Mies otti BMW:n koeajoon, kävi ryöstämässä pankin ja palasi maksamaan auton käteisellä
Moni lähtee pankkiin juttusille halutessaan ostaa auton, johon omat varat eivät sillä hetkellä riitä, mutta tällaisiin lainaneuvotteluihin törmää aika harvoin.
50-vuotias teksasilaismies turvautui erikoiseen ja ehdottoman laittomaan autorahoitusvaihtoehtoon ja sai palkinnoksi pitkän tuomion.
Hän oli saanut paikallisesta autokaupasta alleen BMW-merkkisen henkilöauton. Koeajo oli ilmeisen vakuuttava ja miehet taskut yhtä ilmeisen tyhjät, sillä tämä suuntasi pankkiin pahat mielessään.
Mies veti paperipussin päähänsä ja ojensi pankkivirkailijalle lapun:
– Tämä on ryöstö. Pelleile kanssani ja kuolet. Haluan 10 000 dollaria 50 ja 100 dollarin seteleinä. Sinulla on minuutti aikaa tehdä, kuten sanon tai tapan sinut, lapussa luki.
Mies sai pankista mukaansa useita tuhansia dollareita ja suuntasi suoraa päätä takaisin autoliikkeeseen rahojen kanssa.
Kun automyyjä oli viimeistelemässä kauppaa, soitettiin liikkeeseen autosta, jolla ryöstäjä oli poistunut pankista. Henkilökunta osasi nopeasti laskea yksi plus yksi ja soitti poliisille.
Mies pidätettiin ennen kuin hän ehti poistua myymälästä. Hänen hallustaan löydettiin yli 5 000 dollarin edestä pankista varastettuja rahoja sekä aidon näköinen leluase.
Mies tuomittiin 20 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Lue myös: Mies joutui pahaan liriin rehvasteltuaan netissä Bemarinsa tuunaamisella: "Tämä on aivan hullua!"
Lähteet: Business Insider, Jalopnik
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää