Tiukkaan kuntoon itsensä treenannut Mike Tyson, 54, jakoi videopätkän salilta – 51-vuotias vastustaja ei jää pekkaa pahemmaksi

Mike Tysonille kävi urheilu-uran päättymisen jälkeen niin kuin monille muillekin: hän lihoi. 54-vuotiaana Tyson on kuitenkin onnistunut tiristämään kroppansa huippuvuosien mittoihin.

178-senttinen Tyson painoi pahimmillaan 131 kiloa, mutta nykyinen paino on noin sadan kilon tuntumassa. Hän on hyvin lähellä ammattilaisvuosiensa ottelupainoa – jopa sen alapuolella.

Valmentaja Rafael Cordeiron kanssa tehty työ näkyy ilman vaakaakin. Tyson on muun muassa Instagramissa jakamallaan videolla todella tiukassa kunnossa.

Vaikka omasta kunnosta huolehtiminen on Tysonin iässä olevalle miehelle jo terveysmielessä erittäin suotavaa, Tysonilla on myös toinen syy hikoilla ja piiskata itseään. Hän kohtaa 28. marraskuuta järjestettävässä näytösottelussa Roy Jones juniorin, 51.

Alun perin ex-maailmanmestareiden piti kohdata jo syyskuussa, mutta tapahtumaa siirrettiin eteenpäin, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus nähdä kaksi lajilegendaa vielä kerran.

Tysonin uran kokonaissaldo raskassarjalaisena on 56 ottelua, 50 voittoa ja kuusi tappiota. Voitoista 44 ja tappioista viisi tuli tyrmäyksellä.

Urallaan neljässä eri painoluokassa otelleen ja niissä kaikissa myös maailmanmestaruuden voittaneen Jonesin saldo on 75 ottelua, 66 voittoa ja yhdeksän tappiota. Voitoista 47 ja tappioista viisi tuli tyrmäyksellä.

Ja jos on Tyson kovassa kunnossa, samaa voi sanoa Jonesista, joka lopetti ammattilaisuransa vasta kaksi vuotta sitten. Jonesin valmentajana toimiva Tom Yankello on jakanut Instagramissa videoita heidän harjoitusleiriltään Pittsburgissa, ja videoiden perusteella Jonesin lyönnit lähtevät edelleen vähintäänkin napakasti.

Katso videot alta.

Lue myös:

    Uusimmat