Timo Jutila esitteli uuden rakkaansa – joulu yhdessä

Timo Jutila viettää yhdistetyn joulun ja 50-vuotissyntymäpäivänsä uuden naisystävänsä kanssa.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen joukkueenjohtaja Timo Jutila on syksyn aikana löytänyt rinnalleen uuden rakkaan, Satun. Pariskunta poseerasi onnellisena yhdessä jo viime viikonloppuna Hakametsän hallilla Tampereella.

MTV.fi tavoitti Jutilan Venäjän Sotshista, missä hän on joukkueenjohtajana Leijonien kanssa EHT-turnauksessa.

– Hieno juttuhan tämä on ja kaikki on oikein hyvin, Jutila kommentoi suhdetta.

Sen verran vakaalla pohjalla suhde on, että pariskunta viettää joulun yhdessä. Joulu ei tosin Jutilalle ole pelkkä joulu, sillä hän täyttää aattona 50 vuotta.

– Joulu ollaan yhdessä. Käymme myös vanhempieni luona, Jutila kertoo.

Tällä hetkellä Jutilan ajatukset ovat kuitenkin vielä kiinteästi Leijonien illan ottelussa Ruotsia vastaan. Ottelu alkaa Suomen aikaan kello 17 ja se esitetään suorana MTV Sport 1 -kanavalla ja Katsomossa.

– Tänään kaadetaan vielä Ruotsi, jotta päästään sitten hyvillä mielin sinne joulun viettoon, hän päättää.

Timo Jutilan ja hänen vaimonsa Marian avioeroprosessi on parhaillaan vireillä. Maria haki eroa heinäkuussa.

Jutilan uudesta onnesta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat