Timo Jutilalta lähti reippaasti kiloja – katso kuvat

Jääkiekkolegenda Timo Jutilan kuntokuuri on tuottanut tulosta.

Timo Jutila on kuntoillut ahkerasti syksyn mittaan. Innostus salilla käymiseen lähti juhannuksena saunakeskustelusta.

– Puhuin parhaan kaverin kanssa juhannuksena saunassa, että nyt vietetään ensin hyvä kesä ja sitten treenataan. Elokuussa sitten ruvettiin käymään aktiivisesti salilla.

Jutila kertoo käyvänsä salilla vähintään neljä kertaa viikossa.

– Ei se sen vaikeampi homma ole ollut, mopo lähti hyvin liikkeelle, kun se vain potkaistiin käyntiin. Hyvät ovat fiilikset ja mukavaahan tämä on, välillä tulee käytyä aamulla, välillä päivällä tai illalla, aikataulut sopivat hyvin.

Ruokavaliotaan Jutila ei ole sen suuremmin laittanut uusiksi, mutta lisääntyneen liikunnan vaikutukset näkyvät jo kehossa ja mielessä.

– Liikunta tekee hyvää, enää ei tule hikoiltua vain saunassa, Jutila nauraa.

– Fiilis on hyvä kun sai langan päästä kiinni, se on se kovin juttu. Ihan hyvään suuntaan mennään ja reippaasti on lähtenyt kiloja. Positiivisella mielellä olen muutenkin, kun on hyvä kaveripiiri ja lapset elämässä.

Jutila kertoo jatkavansa kuntoilua hyvällä fiiliksellä. Poikkeuksena on joulunaika, silloin saa olla vähän rennommin.

– Näin jatketaan jos vaan terveenä pysytään. Joulu on tietty joulu, mutta sen jälkeen matka jatkuu taas.

Jutilan laihtumisesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat