Tiesitkö? Näissä maissa ilma on saastuneinta

Maailman terveysjärjestö WHO:n tuoreesta raportista selviää maailman ilmanlaadultaan saastuneimmat maat.

Maailman terveysjärjestö WHO:n hiljattain julkaisema tutkimusraportti listaa ilmanlaadultaan heikoimmat maat. Tutkimuksessa tarkasteltiin halkaisijaltaan alle 2,5 mikrometrin kokoisten ilmakehässä leijuvien kiinteiden tai nestemäisten hiukkasten keskittymiä. Tutkittavana oli 19 maan 1600 kaupungin ilmanlaatu. Listatessa maita ne arvioitiin kokonaisuuksina.

Pienhiukkaspitoisuuksia mitataan PM2,5-mittauksella, jossa selvitetään, kuinka monta mikrogrammaa pienhiukkasia löytyy kuutiometrissä ilmaa (ug/m3). Pienhiukkaset ovat terveydelle haitallisia, koska hyvin pienen kokonsa vuoksi ne kulkeutuvat syvälle hengitysteihin keuhkorakkuloihin asti.

Ulkoilman pienhiukkaset ovat yleisimmin peräisin palamistuotteista, liikenteen, energiantuotannon ja teollisuuden päästöistä, kaukokulkeumasta, katupolystä sekä tupakansavusta.

1. Pakistan

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 101 ug/m3

Lähes 180 miljoonan asukkaan Pakistanissa kaupunkien ilmansaasteet aiheuttavat tuhansien aikuisten kuoleman vuosittain. Maailmanpankin raportin mukaan yksistään ulkoilman saasteet aiheuttavat vuodessa yli 80 000 sairaalakäyntiä: raportoitu on lähes 8000 kroonista keuhkoputkentulehdusta ja lähes viisi miljoonaa alempien hengitysteiden sairastapausta alle 5-vuotiailla lapsilla.

2. Qatar

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 92 ug/m3

Alati kasvavassa, kahden miljoonan asukkaan Qatarissa ilmansaastepitoisuudet ovat kohonneet. Saasteiden lisääntyminen johtuu kasvavasta rakentamisesta sekä vilkkaasta lentoliikenteestä. Qatar onkin maailman toiseksi saastunein valtio.

3. Afganistan

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 84 ug/m3

Afganistanin hallitus arvioi, että ilmansaasteet ovat syynä 3000 kuolemaan vuosittain sen pääkaupungissa Kabulissa. Lähes 30 miljoonan asukkaan Afganistan kärsii Kabulin liikenneruuhkista, pölystä sekä vuoristoisen kaupungin maantieteellisistä rajoituksista. Kaupungin kasvu on johtanut laittomiin diesel-lämmitteisiin koteihin. Ne, keillä ei ole varaa sähköön, käyttävät autonrenkaita sekä muovikasseja lämmityksensä polttoaineena.

4. Bangladesh

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 79 ug/m3

Lähes 155 miljoonan ihmisen kotimaassa Bangladeshissa ilmanlaatu on viimeisen 10 vuoden aikana heikentynyt lähes 60 prosenttia. Kolme Bangadeshin kaupungeista kuuluu maailman 25 ilmanlaadultaan heikoimman kaupungin joukkoon.

5. Iran

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 76 ug/m3

Yli 76 miljoonan ihmisen asuttaman Iranin neljä kaupunkia löytyy maailman 10 saastuneimman kaupungin listalta. Heikot poliittiset päätökset, huonolaatuinen polttoaine sekä liikennepäästöt aiheuttavat yhdessä sen, että maan asukkaat hengittävät kuollettavaa kumihiukkasten, asbestin, rikkidiokdisin, typpioksidin sekä hiilimonoksidin sekoitusta päivittäin.

6. Egypti

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 74 ug/m3

Maailman terveysjärjestön mukaan keskimääräinen kairolainen hengittää saasteita yli 20 kertaa yli hyväksytyn rajan päivittäin. Autojen, tehtaiden ja voimalaitosten kasvava määrä sekä vanhojen lämmitystapojen käyttö, kuten hiilen tai puun polttaminen ovat pääsyitä ilmanlaadun heikkenemiseen. 

7. Mongolia

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 64 ug/m3

2,7 miljoonan asukkaan Mongoliassa talvet ovat pitkiä ja kylmiä, ja lämpötila voikin tippua jopa 40 pakkasasteeseen. Monet mongolialaiset polttavat hiiltä lämmitystä ja ruoanlaittoa varten, mikä aiheuttaa suuren saasteongelman. Mongolian pääkaupunki Ulan Bator onkin yksi maailman saastuneimmista kaupungeista.

8. Yhdistyneet Arabiemiirikunnat

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 61 ug/m3

Yhdistyneet Arabiemiirikunnat on yksi maailman vauraimmista valtioista, mutta se on rikastunut öljy- ja kaasuteollisuudella, jotka tuottavat tunnetusti saasteita. Vuonna 2010 maan yli 9 miljoonan asukkaan kaupunki Dubai alkoi viettää autotonta päivää vähentääkseen ruuhkien ja saasteiden aiheuttamia ongelmia.

9. Intia

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 59 ug/m3

Intian tiede- ja ympäristökeskuksen mukaan talvella 2013 Delhin ilmansaastepitoisuudet olivat 60 kertaa turvallisia tasoja korkeammat. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Delhissä onkin maailman korkeimmat ilmansaastepitoisuudet. 

Intiassa ilmansaasteiden tasot ovat maailman korkeimpia rakennustyömaiden, teollisuuden ja ajoneuvopäästöjen sekä avotulien ja uskomattoman 1,2 miljardin asukkaan vuoksi.

10. Bahrain

Keskimääräinen PM2,5-hiukkaspitoisuus: 57 ug/m3

Vauraalla saarivaltio Bahrainilla on vain 1,3 miljoonan asukasmäärä, mutta se on ilmanlaadultaan 10 maailman saasteisimman maan joukossa. Saatepitoisuuksiin puolestaan ovat syynä energiantuotanto, pöly, savu sekä teollisuuspäästöt.

Lähteet: www.news.com.au, www.care2.com, who.int, valvira.fi, terveyskirjasto.fi

Kuvat: All Over Press, Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat