Erilaiset juustot käyttäytyvät paketin avaamisen jälkeen eri tavoin. Kovia juustoja voi säilyttää jonkun aikaa vaikka huoneenlämmössä, mutta tuorejuustot pilaantuvat helposti.
Kaikenlaiset juustot tulisi ensisijaisesti säilyttää jääkaapissa tai kylmiössä, noin +8 asteessa.Nyrkkisääntönä voi kuitenkin pitää, että mitä tuoreempi juusto, sitä kylmempi säilytys. Kovat juustot säilyvät jonkun aikaa jopa huoneenlämmössä ja ne kannattaa ottaa jääkaapista esille jo muutama tunti ennen tarjoilua. Näin kovien juustojen maut pääsevät parhaiten esiin.
Erilaiset home-, sulate- ja tuorejuustot on sen sijaan pidettävä visusti jääkaapissa. Nämä juustot tarjoillaan myös kylmänä. Niin sanotut tavalliset leivänpäällisjuustot, kuten nuoret edamit ja emmentalit on säilytettävä myös kylmässä.
Säilytä erossa tietyistä ruoista
Avaamisen jälkeen juustot voi jättää joko omiin pakkauksiinsa hyvin suljettuina tai kääriä esimerkiksi tuorekelmuun. Myös suljettu rasia tai kupu sopii juuston säilytykseen.
Muista säilyttää juustot erillään voimakasaromisista ruoka-aineista, sillä juustoon tarttuu helposti sivumakuja.
Tuorejuustot tulisi syödä muutamassa päivässä
Valion mukaan kypsytetyt juustot ja sulatejuustot säilyvät pakkauksen avaamisen jälkeen yleensä noin pari viikkoa olosuhteista riippuen. Tuorejuustot tulisi kuitenkin syödä jo muutaman päivän sisällä pakkauksen avaamisesta lähtien.
Parasta ennen ei ole viimeinen käyttöpäivä
Arla Ingmanin mukaan juusto voi säilyä syötävänä jopa kaksi-kolme viikkoa parasta ennen -päiväyksen umpeuduttua. Parasta ennen -merkintä ei siis todellakaan ole tuotteen viimeinen käyttöpäivä.
Parasta ennen -päiväyksen jälkeen juuston maku ja rakenne saattavat kuitenkin muuttua jonkin verran. Myös säilöntäaineilla on merkitystä juuston säilyvyyteen. Täysin säilöntäaineeton leivänpäällisjuusto säilyy jääkaapissa noin viikon verran avattuna.
(MTV3)
Uusimmat
-
18:50
Liisan nerokas kikka juustokakkuun: Keksipohjasta parempi todella helposti!
-
18:30
Maailma koki historian toiseksi kuumimman syyskuun – Suomessa murskattiin ennätys
-
18:22
Terrori-iskun uhka nousi korkeaksi Norjassa – näin Supo reagoi
-
18:20
Stubbilla viisi pointtia Natolle, Ukrainalle ja Venäjälle – "Jos sallimme sen, koemme jotain, mitä ei ole toisen maailmansodan jälkeen nähty"
-
18:20
Lisa Marie Presleyn kirjassa erikoinen paljastus suhteestaan Michael Jacksoniin: "Hän sanoi olevansa vielä neitsyt"
-
18:10
Israel: Hizbollahin uusikin johtaja todennäköisesti eliminoitu
-
18:01
Hurrikaani Milton lähestyy Floridaa
-
17:50
Jättivirhe päätti HIFK-tähden pelit – yllättää nyt näkemyksellään: "Se teki aika hyvää minulle"
-
17:40
NHL-seura joutuu evakkoon hengenvaaralliseksi povatun hirmumyrskyn tieltä – "Tämä on stressaavaa"
-
17:39
Outo yksityiskohta kiinnitti huomion – näin Venäjän vakooja yritti saada suomalaisen diplomaatin koukkuun
-
17:28
Tiesitkö? Suomalaisella ja ruotsalaisella glögillä on selvä ero
-
17:18
Nordean ongelmat raivostuttavat asiakkaita – lainojen katoaminen ilahdutti silti Anssia: "Kiitos, Nordea!"
-
17:04
Näin Tavion Ukraina-ratkaisua ruoskittiin eduskunnassa: "Heikentää Suomen kansainvälistä asemaa"
-
16:54
Iso petosvyyhti Suomessa ja Norjassa, 19 pidätetty: Epäillyt esiintyivät poliiseina ja pankin turvallisuusasiantuntijoina
-
16:53
Hizbollahin johtojäsen: Kannatamme Libanonin ponnisteluja aselepoon – MTV seuraa
-
16:51
SDP esitti eduskunnassa epäluottamusta ministeri Ville Taviolle ja hallitukselle – "Toiminut selvästi Suomen ulkopoliittisen linjan vastaisesti"
-
16:50
Salkkarit-hahmo paljastaa, mitä oikein kuuli: "Hämmennyin totaalisesti"
-
16:48
Tuhoisa syysmyrsky valtaa Suomen koko keskiviikoksi – Pekka Pouta kertoo, mikä tekee siitä erityisen pirullisen
-
16:43
Ystävän mukaan vauvamurhasta syytetty oli eronnut juuri ennen lapsen kuolemaa: "Hän kertoi, että hänellä on hiljaisuusviikko ja hän paastoaa"
-
16:26
Tuore nobelisti katuu löydöksiään – varoittaa mahdollistamansa kehityksen vaaroista
-
Lataa lisää