Liha ja riisi neuvotaan jäähdyttämään nopeasti jääkaappikylmiksi. Kauppojen irtomyynnissä ne saavat seistä huoneenlämmössä, mutta tiesitkö, että ne tulisi syödä heti samana päivänä?
Pihdit kädessä leivosvitriinin edessä se pälkähtää mieleen: millä perusteella pasteijoita ja riisipiirakoita saa säilyttää kaupassa huoneenlämmössä, vaikka niiden taikinakuoren sisällä on herkästi pilaantuvaksi tiedettyä lihaa tai riisiä?
Ruokavirasto myöntää, että kuluttajille annettava ohjeistus ja elintarvikealan toimijoita koskevat lainsäädännön vaatimukset eivät aina ole täysin yhdenmukaisia.
– Eroja voi selittää esimerkiksi se, että elintarvikealan toiminnassa jokainen prosessin vaihe tulee olla hallittu. Esimerkiksi lämpötiloja seurataan säännöllisesti, ja lisäksi tuotteiden käsittelyn tulee aina olla hygieenistä. Näin ollen esimerkiksi kaupan tuotteiden säilyvyys voi olla parempi kuin vastaavan kotikeittiössä valmistetun tuotteen, Ruokavirastosta kerrotaan MTV Uutisille.
Lue myös: Kuinka kauan keitetty riisi säilyy huoneenlämmössä tai jääkaapissa?
Toimintaa säätelee maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta. Asetuksen 318/2021 luvun 4 pykälän 23 mukaan kuumentamalla valmistettuja helposti pilaantuvia leipomotuotteita saa vähittäismyynnissä säilyttää huoneenlämmössä valmistuspäivän ajan.


