Kekri on vanha sadonkorjuun ja vuodenvaihteen juhla. Kekrinä juhlitaan uuden sadon antimilla, ja tällöin on lupa syödä ja juoda kunnolla. Kekri ja halloween ovat sama juhla, hieman eri näköisinä vain.
Kun kesän sato oli korjattu ja varastoitu, karja tuotu laitumilta kotiin ja syysteurastukset tehty, oli aika juhlia kekriä, vuoden vaihtumisen ja sadonkorjuun juhlaa. Kekri tunnetaan eri puolella Suomea myös nimillä köyri, köyry ja keyri.
Entisaikaan kekriä vietettiin sen mukaan, miten maatalo oli saanut vuoden työt tehtyä. Tästä syystä samassa pitäjässä saatettiin juhlia kekriä monena eri päivänä.
Kekrinä syötiin ja juotiin ylenpalttisesti, jotta taattiin seuraavan satovuoden runsaus. Piti juoda paljon olutta, jotta ohra kasvaisi hyvin. Isäntä ei saanut kuitenkaan juoda liikaa ja sammua, ettei tulisi lakovuotta. Piti syödä hyvin lihaa, että karja kasvaisi.
Nauris oli ennen kurpitsaa
Entisaikaan ajateltiin, että maa, jota viljellään ja tila, jolla asutaan, kuuluvat esi-isille. Uskottiin, että nimenomaan kekrinä esi-isät tulevat katsomaan, miten paikat on pidetty kunnossa. Jos esi-isät olivat tyytyväisiä, he suojelivat maitaan. Heille katettiin kekrinä pöytä ja lämmitettiin sauna.
Kekrinä liikkuvien esi-isien joukossa saattoi myös olla pahantahtoisia ja levottomia vainajia. Heitä pidettiin loitolla polttamalla tulia, päreitä tai nauriista koverrettua lyhtyä, jota kutsuttiin kitupiikiksi sen antaman heikon valonlähteen takia.
Kestitys tai kepponen
Kekrinä oli tapana, että nuoret pukeutuivat kekripukiksi ja kekrittäriksi. Kekripukilla oli yllään nurinpäin käännetty turkki ja tuohinamari, kerrotaan Kekri.fi -sivustolla:
”Turkkiin oli saatettu ripustaa erilaisia kapistuksia, ja sarvina pukilla oli lusikat, kapustat tai keritsimet. Kekrittäret puolestaan olivat päästä varpaisiin valkoisiin pukeutuneita naisia, saattoivatpa kasvotkin olla peitetyt valkoisella harsolla tai paperilla. Kekrinä saattoi myös mies pukeutua naisen vaatteisiin ja päinvastoin. ”
Kekripukit ja kekrittäret kiersivät talosta taloon pyytäen kestitystä, koska kekrinä ei saanut kenelläkään olla nälkä. He saivatkin yleensä hyvin syödäkseen. Mutta, jos talo ei tarjonnut herkkuja, saattoivat vieraat uhata esimerkiksi uunin rikkomisella. Halloweenistä nykyisin tuttu karkki tai kepponen onkin peruja kekristä: kestitystä tai kepponen.
Kahden vuoden ja maailman välissä
Kekriin kuului myös jakoaika. Jakoaikaa tarvittiin, sillä yksi aurinkovuosi ja 12 kuun kierrosta, kuuvuosi, eivät mene tasan. Näiden väliin jää noin 12 vuorokauden mittainen jakso, jakoaika. Jakoajan tarkka ajoitus vaihteli, mutta se sijoittui loka-marraskuun vaihteeseen ja alkoi useimmiten kekristä.
Jakoaikana elettiin ”kahden vuoden välissä” ja silloin tulkittiin enteitä ja tehtiin taikoja. Uskottiin, että raja näkyvän ja näkymättömän maailman välillä oli ohuimmillaan ja esi-isät ja haltiat olivat liikkeellä.
Jakoaikana oli tärkeää viettää hiljaiseloa ja pidättäytyä tekemästä työtä. Maataloudessa piiat ja rengit viettivät tällöin vuosilomaansa. Loman päätteeksi he saivat päättää jatkavatko samassa talossa, vai ottavatko uuden pestin pestuumarkkinoilta.
Kekristä pyhäinpäivään
Kekrin vietto alkoi yhdistyä kaikkien pyhien päivään jo katolisella ajalla, ja käytäntö vakiintui lopullisesti 1800-luvulla.
Vuonna 1955 pyhäinpäivä siirrettiin Suomessa loka-marraskuun taitteeseen (31.10-6.11.) sattuvaan lauantaihin.