Nanotekniikka on levinnyt lääketieteen piiristä myös tavallisen kuluttajan elämään. Mutta mitä nanohiukkaset oikeastaan ovat – ja onko niistä haittaa?
– Tämä on nanopuku, Kai Savolainen paljastaa viitaten mustaan pukuunsa.
Savolainen on tutkimusprofessori työterveyslaitoksella. Hän on mies, joka osaa selittää nanomateriaalien merkityksen kansantajuisesti.
Nanomateriaaleihin voi törmätä esimerkiksi kaupan urheiluosastolla: vaatteen voi esimerkiksi pinnoittaa nanomateriaalilla vedenpitävyyden lisäämiseksi.
Nanomateriaali on materiaalia, johon on käytetty nanohiukkasia.
Nanohiukkanen on kooltaan yhden ja sadan nanometrin välillä. Yksi nanometri on käsittämättömän pieni luku: millimetrin miljoonasosa. Nanohiukkanen on niin pieni, ettei sitä voi havaita silmällä – yhden veren punasolun sisään mahtuisi sata miljoonaa nanohiukkasta!
Nanohiukkaset ovat yleensä jauhemaisia ja kiinteitä.
– Ajatellaan hopeananohiukkasia. Ne ovat palleroita, muutaman nanometrin halkaisijaltaan. Jos vaikkapa pieni lasi on täynnä nanohopeahiukkasia, ne näyttäisivät siltä, että lasissa on jauhemaista pulveria, Savolainen sanoo.
Jos nanohiukkasia säilytetään avoimessa tilassa, ne tarttuvat toisiinsa herkästi. Kun kymmeniä ja satoja nanohiukkasia takertuu toisiinsa, ne eivät enää ole nanohiukkasia. Sopivissa olosuhteissa ne tosin voivat hajota uudelleen nanohiukkasiksi.
– Jos meillä olisi vaikkapa hopeananohiukkasia ilmassa, mitä pidempään ne ovat ilmassa, sen enemmän ne tarttuvat toisiinsa. Ja sitä vähemmän nanomateriaaleja on. Tämä on yksi asia, joka hankaloittaa nanohiukkasten mittaamista ilmasta ja muista ympäristöistä. Niillä on pyrkimys tarttua toisiinsa ja muuttua suuremmiksi hiukkasiksi.
