Therese Johaugilta katala pila – "Tulen saamaan kostoni"

Jo viestikultaa Oberstdorfissa voittanut Helene Marie Fossesholm on yksi Norjan maastohiihdon tulevaisuuden menestysnimistä. Maajoukkueen nuori tähti joutui Lahdessa Therese Johaugin katalan pilan kohteeksi. Nyt hän vannoo Expressenin haastattelussa kostavansa Johaugille.

Tapaus oli sattunut Lahden maailmancupin viestikisassa. Tiril Udnes Weng ja Johaug olivat hiihtäneet Norjan ykkös- ja kakkososuudet. Fossesholm pyyhkäisi kolmannella osuudella kovan vedon ja toi maan johdossa vaihtoon peräti 51 sekunnin erolla seuraavaan.

Udnes Weng ja Johaug olivat tulleet Fossesholmin luokse synkät ilmeet kasvoillaan. Johaug oli sanonut, että joukkue oli hylätty Fossesholmin hiihdettyä väärin. Tuolloin 19-vuotias Fossesholm oli melkein romahtanut kyyneliin. Kyse oli kuitenkin häijystä pilasta. 

– Tulen saamaan kostoni! Kosto on tulossa, Fossesholm kertoo nyt viisi kuukautta tapahtuneen jälkeen.

– Hienointa siinä tulee olemaan, että ainoastaan minä tiedän, koska se tulee. Jos se tulee ensi viikolla, kuukauden tai vuoden päästä, vain minä tiedän. Se on todella ihanaa. Rakastan tätä tilannetta. Takaisin on tulossa jotain todella pahaa, koska Lahdessa oli kyse kunnon pilasta, Fossesholm sanoi.

20-vuotias Fossesholm on voittanut Oberstdorfin MM-viestikullan lisäksi kolme nuorten MM-kultaa.

Lue myös:

    Uusimmat