Tesoman verityön epäillyksi itsensä ilmoittanut nuori mies on poliisin mukaan yhteistyöhaluinen ja ”erittäin kohtelias”.
Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo, ettei miehellä ole minkäänlaista entisyyttä, eli rikollista taustaa.
Eilen poliisiin yhteyttä ottanut mies on kertonut poliisille oma-aloitteisesti, mitä Tesomalla tapahtui joitain vuosia sitten, Kinnunen kertoo. Miehen epäillään puukottaneen tuolloin toisen, itselleen tuntemattoman miehen kuoliaaksi.
Vinkkimiesten Tesoma-jaksot:
14:33
16:40
Uhri, tupakanhakureissulla ollut nelikymppinen perheenisä löydettiin kuolleena Tesoman valtatien kevyen liikenteen väylältä hieman aamukuuden jälkeen 29. joulukuuta 2014.
Poliisin mukaan tamperelaismies on pystynyt kertomaan tapauksesta myös asioita, jotka vain tekijä voi tietää.
Tutkinnanjohtaja Kinnunen kertoi MTV Uutisille aiemmin, että mies oli ottanut yhteyttä poliisin, sillä hänelle oli tullut ”tarve kertoa asia pois omaltatunnoltansa”.
