Mainos

Tesla yllätti: Teki voittoa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen

Tulokseen vaikuttivat yhtiön mukaan muun muassa uudet tuotteet, tehostunut myynti myymälöissä ja uusien myymälöiden avaaminen.

Autovalmistaja Teslan syyskuussa päättyneen vuosineljänneksen taloudellinen tulos oli paljon odotettua parempi. Tesla tekikin nyt voittoa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.

Tesla ilmoitti tehneensä vuoden kolmannella neljänneksellä noin 20 miljoonan euron nettotuloksen. Autovalmistaja ilmoitti toimittaneensa vuosineljänneksen aikana 24 500 autoa, tavoitteenaan toimittaa yhteensä 50 000 autoa vuoden 2016 jälkimmäisen puoliskon aikana.

Kolmannella vuosineljänneksellä vuonna 2015 Teslan liikevaihto oli 859 miljoonan euroa, kun tänä vuonna liikevaihto samalla neljänneksellä oli 2,1 miljardia euroa.

Huomattava osa Teslan tuloksesta muodostui noin 127 miljoonan euron edestä tehdyistä päästöoikeuksista muille autovalmistajille. Yhtiö arvelee päästökaupan osuuden tippuvan seuraavalla vuosineljänneksellä.

Osa Teslan sijoittajista ehti jo odottaa, että autovalmistaja ei kykenisi voitolliseen tulokseen sen jälkeen, kun Model 3:n tuotanto alkoi. Model 3:n on kuitenkin saanut hyvän vastaanoton ja siitä on jo jätetty 373 000 ennakkotilausta.


---

4:08

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.