Terrorismirikoksista epäillyt neljä miestä tulevat kaikki erilaisista taustoista, vaikka osaa heitä yhdistää myös toiminta yhteisissä rakennusalan yrityksissä. Miesten tuttavapiireissä moni on epäuskoisen järkyttynyt raskaista rikosepäilyistä.
”Rauhan mies” epäiltynä värväämisestä
Värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen epäilty 34-vuotias mies on omien kirjoitustensa perusteella uskonnollisesti aktiivisin ainakin ulospäin.
Hänet yhdistystoiminnasta tuntevat ovat vankasti sitä mieltä, että rikosepäilyissä ei voi olla perää. Häntä pidetään tuttavapiireissään maltillisena henkilönä, joka on nimenomaan kritisoinut Isis:iä ja varoittanut nuoria osallistumasta epämääräisten ääriliikkeiden toimintaan, kertoo hänen tuttavansa MTV Uutisille.
"Ihan tavallinen kaveri" - vai ei sittenkään?
Toisen 30-vuotiaan epäillyn työasioissa tavannut lähde kertoo, ettei tämä vaikuttanut mitenkään uskonnollisesti fanaattiselta vaan aivan tavalliselta muslimilta. Hän ei myöskään ole pukeutunut suomalaisesta poikkeavasti tai uskontoon viittaavasti vaan lähteen mukaan ”olisi voinut olla kuka tahansa kadulla vastaan tuleva”.
Muissa yhteyksissä epäilty on kuitenkin ilmaissut huomattavasti radikaalimpia mielipiteitä.
Hän on kertonut uskoontulonsa jälkeen naisihanteekseen ”päähän ammutun Naton naissotilaaan”.
Lempeä koripalloilija
Eilen poissaolevana vangittu epäilty on joukon nuorin, 24-vuotias. Häntä epäillään murhasta terroristisessa tarkoituksessa sekä myös koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten.
Hän pelasi useita vuosia koripalloa junioritasolla Itä-Suomessa ja oli myös kohtuullisen hyvä pelaaja.
Koripallopiireistä hänet tuntevat järkyttyvät raskaista rikosepäilyistä. Häntä kuvaillaan MTV Uutisille sydämellisenä, avuliaana ja iloisena.
Hänen mahdollisesta uskonnollisesta vakaumuksestaan ei ollut mitään selviä viitteitä esimerkiksi pelimatkoilla.
Alakoulun opettajaa epäillään myös terroristikoulutuksesta
Opettajana toimivan 30-vuotias epäilty puolestaan ilmoitti itse tiistaisen kiinnioton jälkeen työnantajalleen, ettei tule töihin. Helsingin kaupunki selvittää nyt miehen mahdollista hyllyttämistä. Häntä epäillään koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten sekä murhasta terroristisessa tarkoituksessa.
Uusimmat
-
16:42
MTV seuraa: USA ja Latvia maalikarkeloissa! Jenkkitähti hurjassa iskussa
-
16:19
Sky: Chelsea löysi uuden päävalmentajan
-
16:06
Tampereen vallanneet latvialaiset ihastuivat suomalaisille tuttuun hoilotukseen – äkkilähtö Suomeen oli iso satsaus: "Kuin häät"
-
16:05
Ministeriön toimittamat tiedot: Karu kuva suomalaisesta mielenterveyskriisistä
-
16:00
Krista Kosonen 40 vuotta! Näin päivänsankari on muuttunut vuosien varrella
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Verstappen kärjessä, Alonso ainoana kannoilla – MTV seuraa Monacon GP:tä
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
13:55
Autoliiton turvaistuintesti: Yksi kannattaa jättää kauppaan
-
Lataa lisää