Terrafamen teollisuusalueella Sotkamossa pelko laajasta koronatartuntaketjusta – näin se yritetään tukahduttaa
Sotkamossa Terrafamen teollisuusalueen ulkopaikkakuntalaisella työntekijällä on todettu koronavirustartunta, jolle on mahdollisesti altistunut useita kymmeniä henkilöitä, Kainuun sote kertoo.
Tiedotteen mukaan työntekijän koronatartunta on todettu tiistaina. Arvion mukaan tartunnan saanut on ollut tartuttava 8. joulukuuta alkaen.
Koska tapaukseen liittyy laaja tartuntaketjujen riski, Kainuun sote ja Terrafame käynnistävät altistuneiden kartoittamisen ja testaamisen. Testaukset kohdistetaan ensivaiheessa 8.–11. sekä 14. joulukuuta alueella toimineiden yritysten työntekijöihin. Nämä yritykset ovat Porin Teollisuusputki, Heavy Installation, Oulun Hitsauspalvelut ja Parpala.
Altistuneita kehotetaan koronatestiin
Kainuun sote pyytää myös muita tartunnalle mahdollisesti altistuneita hakeutumaan koronatestiin, mikäli oireita ilmenee.
Erityisesti Terrafamen teollisuusalueen pääruokalassa aiemmin mainittuina päivinä kello 8–9, 12–12.30 ja 14.30–14.45 aikaan käyneitä sekä mainittujen yritysten työntekijöiden kanssa tekemisissä olleita kehotetaan koronatestiin matalalla kynnyksellä.
Altistuneita myös ohjeistetaan pidättäytymään kymmenen vuorokauden ajan riskiryhmään kuuluvien tapaamisesta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää