Huijauspuheluita on soiteltu Suomeen ahkerasti.
Huijauspuheluista tilastointia tehnyt teleoperaattori Telia kertoo tiedotteessaan, että alkuvuodesta liki 40 prosenttia ulkomailta saapuneista soitoista oli huijauspuheluita. Päivittäin meni estoon keskimäärin yli 32 000 huijaussoittoa.
Telia esti alkuvuodesta kaiken kaikkiaan liki 2,9 miljoonaa huijauspuhelua. Ulkomailta tulleista puheluista 39 prosenttia estettiin huijauspuheluina.
Näistä luvuista huolimatta huijauspuheluiden määrä on kääntynyt laskuun. Tiedotteessa kerrotaan, että vastaavana ajankohtana viime vuonna huijauspuheluita torjuttiin 3,3 miljoonaa.
Muista kuin kotimaisista matkapuhelinnumeroista tulleiden huijauspuheluiden määrä on kasvanut. Niitä meni Telialla alkuvuodesta estoon kaksi miljoonaa. Tähän kategoriaan lukeutuvat esimerkiksi takaisinsoittohuijaukset.
Lisäksi näyttää siltä, että huijauspuheluita soitellaan eniten arkisin eikä niinkään viikonloppuisin tai arkipyhinä.

