Missifinalisti Erika on "it-tyyppi" ja tuttu televisiosta – "Jos tulee hauska tarjous tosi-tv:stä, niin miksi ei"

Kruunustaan luopuva Miss Suomi Michaela Söderholm aloitti media-alan opinnot 3:52

Miss Suomi -kokelas Erika Helin osallistui muutama vuosi sitten Paratiisihotelli-ohjelmaan. 

VIDEO: Kruunustaan luopuva Miss Suomi Michaela Söderholm kertoo uudesta aluevaltauksestaan

Vuoden 2018 Miss Suomi valitaan lauantaina 29. syyskuuta Bilnäsin ruukilla. Yksi Suomen kauneimman naisen tittelistä kisaavista kaunottarista on 24-vuotias jyväskyläläinen Erika Helin

Helin on koulutukseltaan mediatekniikan insinööri ja työskentelee tällä hetkellä sovellusneuvojana. Hän kertoo haluavansa kannustaa ihmisiä toteuttamaan itseään ja unohtamaan rajoittavat lokeroinnit. 

– Vaikka minäkin olen vähän tämmöinen it-tyyppi, sehän mielletään usein että it-ihmiset eivät tykkään olla esillä tai ole sosiaalisia. Silti minä voin lähteä kauneuskilpailuun. Voin tehdä ihan mitä vaan, ja niin voivat kaikki muutkin. 

Helin on entuudestaan televisiosta tuttu kasvo, sillä hän esiintyi vuonna 2015 Paratiisihotelli-ohjelmassa. Helinin mukaan ohjelmaan osallistuminen oli monin tavoin kasvattava ja hauska kokemus. Hän myöntää, että televisiossa työskentely kiinnostaa häntä edelleen. 

– En kiellä, ettenkö voisi lähteä tosi-tv-ohjelmiin. Jos tulee hauska tarjous, niin miksi ei. Olen tässä välillä joutunut kieltäytymään tarjouksista, etten ihan tuollaisiin sinkkuohjelmiin tai mihinkään deittailujuttuihin lähtisi. 

Lue myös:

    Uusimmat