Tekstausta vai kaunoa? – Uutisten ankkurit kertovat muistojaan käsialasta

Kirjoittaminen uusiutuu jälleen vuonna 2016, kun koulut ottavat uuden opetussuunnitelman käyttöön. Tuolloin opettajat alkavat opettaa numeroa 7 poikkiviivalla. Myös pieniin z- ja q-kirjaimiin palautetaan viiva. Muutoksella halutaan estää samankaltaisten kirjainten ja numeroiden sekaannukset.

Monet MTV:n uutisankkureista ovat aloittaneet koulutaipaleensa eri vuosikymmenillä. Annoimme heidän muistella kirjoittamisen opettelua ja pyysimme heitä kirjoittamaan esimerkkilauseen oppiensa mukaisesti. Joillakin kaunokirjoitus on säilynyt, toisilla sekoittunut tekstaamisen kanssa. On hyvä muistaa, että käsiala muuttuu vuosien saatossa, vaikka oppisäännöt olisivat mitä tahansa.

Pirjo Nuotio: Käsialan piti olla koukeroista

MTV Uutisten ankkuri Pirjo Nuotio muistelee koulun kirjoitustunteja mielellään vieläkin. Myllymäen koulussa Hämeenlinnassa äidinkielen tunnilla työkirjaan kirjoitettiin pitkät rivit samaa kirjainta, kirjain kerrallaan, aakkoset läpi loppuun asti.

 – Kaunokirjoittamisessa oli tarkat säännöt, ja opettaja oli suhteellisen ankara. Hän korjasi heti, jos säännöistä laistettiin. Tykkäsin kyllä kovasti harjoitella kirjaimia, sillä olin ylipäätään kaikessa huolellinen, Pirjo kertoo.

1950-luvun lopussa koulussa aloittanut Pirjo Nuotio kertoo kirjainten olleen koukeroisia ja kauniita.

– Muistan esimerkiksi, että opettaja ohjeisti käsialan kaartumaan oikealle, ei missään nimessä taaksepäin vasemmalle.

Jonkin verran koukeroisuus kirjaimista on matkan varrella karissut.  Nykyään Pirjo kirjoittaa almanakkaansa käsialalla päivittäin. Työssään hän käyttää tietokoneen näppäimistöä.

– Kirjoitan kaunokirjaimilla postikortteja ystäville ja tuttaville. Käsialakirjoitus on hieno taito, Pirjo suitsuttaa.

Mari Sarolahti: Koristeellinen M tarttui Yhdysvalloista

MTV:n Huomenta Suomessa monia vuosia työskennellyt Mari Sarolahti aloitti koulutaipaleensa Kuopiossa Särkiniemen ala-asteella 1970-luvun alussa. 

Hän muistelee olleensa käsialakirjoituksessa kömpelö, mutta innokas lapsi oppimaan. 

– Joidenkin kirjainten muodot olivat vaikeita kirjoittaa, mutta harjoittelin kovasti, sillä pidin kirjoittamisesta. Muistan, että kirjoittaminen oli kauneuden tavoittelua, mikä tuntui käytännönläheisestä lapsesta vaikealta, Mari kertoo.

 1970-luvulla etenkin tytöillä oli paine kirjoittaa kauniilla käsialalla, sillä hyvää huolellisuusnumeroa arvostettiin. Mari muistelee, että ison M-kirjaimen opetteleminen äidinkielen tunnilla tuotti hankaluuksia. M-kirjaimen sakaroiden piti taipua oikealle terävinä, lisäksi niitä piti olla kaksi ja vieläpä samaa kokoa. 

 Käsialalla kirjoittaminen oli kuitenkin Mari Sarolahdelle mieluinen harrastus lapsuudessa. Sisältö oli muotoa tärkeämpää.

– Olin innokas kirjoittamaan erilaisia tekstejä varhaislapsuudessa; julkaisin sanomalehteä perhepiirissä, kirjoitin omia juttuja sekä päiväkirjaa.

 Toimittajana Mari Sarolahti on tottunut kirjoittamaan muistiinpanoja käsialalla. 1980-luvun lopulla hän opiskeli hetken aikaa Yhdysvalloissa luovaa kirjoittamista. Sieltä hänen mukaansa tarttui koukeroinen M-kirjain.

– Aloin kirjoittaa niin kuin muutkin, jotta opettaja ymmärtäisi paremmin. Tykästyin siellä oppimaani koristeelliseen M-kirjaimeen ja käytän sitä vieläkin. 

 Matkan varrella Marin käsialaan on tarttunut vaikutteita tekstaamisesta. 

– Käsialani ei enää ole sitä koulutytön käsialaa, jota aikoinaan opin.

Antti Tuuri: Näppäimistö korvasi kaunokirjoituksen

 MTV Uutisten ankkuri, 1980-luvulla Porissa koulunsa aloittanut Antti Tuuri kertoo, ettei käytä kaunokirjoitusta enää juuri lainkaan. Jos hän kirjoittaa paperille, tikkukirjaimet tuntuvat luontevimmilta.

– Voin sanoa, että 2000-luvulla en ole kirjoittanut kaunokirjoitusta lainkaan, sillä lähes kaikki hoituu näppäimistöllä, Antti paljastaa.

 Antin 7-vuotias poika opettelee parhaillaan koulussa kirjoittamista. Poika opettelee Antin mukaan tekstaamaan, mitä ei opetettu koulussa lainkaan 1980-luvulla.

– Tietenkin pojan opettelu on herättänyt minussakin muistoja kouluajoilta. Muistan opettajan aina kehuneen, että minulla oli hyvä käsiala – pojaksi, Antti nauraa.

 Antti muistelee, että kirjoittamisen opetteleminen oli hänelle suhteellisen helppoa.

– Sivukaupalla harjoiteltiin kirjaimia ja usein. Ehkä sen takia kaunokirjoittaminen tuntuu edelleenkin suhteellisen helpolta, vaikka taukoa onkin.

Antti Sahlström: Kirjainten yhdistäminen tuntui keinotekoiselta

1990-luvulla koulunsa aloittaneella uutisankkuri Antti Sahlströmillä kouluvuodet ovat vielä tuoreessa muistissa. Hän aloitti koulutaipaleensa Mäntynummen ala-asteella Lohjalla.

– Äidinkielen tunneista on pelkkiä lämpimiä muistoja. Olen aina tykännyt piirtää ja kirjoittaa, joten kaunokirjoituksen opetteleminen oli kivaa, ei mitään pakkopullaa. Myöhemmin koko homma muuttui sitten vaikeammaksi, kun piti alkaa keksiä sisältöä niillä kirjaimilla, Antti naurahtaa.

Kirjaimia harjoiteltiin vihkossa mallikirjaimen mukaisesti pitkässä rivissä.

– Tehtiin vähän kuin sellaista ornamenttia kirjaimista, taiteellinen Antti kuvaa.

Kirjoittamisessa oli Antti Sahlströmin mukaan tiettyjä sääntöjä, jotka piti muistaa. Pienessä l, k ja p-kirjaimessa ei saanut olla lainkaan lenkkejä.

– Samoin muistan, että pienen r-, s- ja v-kirjaimen jatkaminen kaunolla eli yhdistäminen seuraaviin kirjaimiin tuntui jotenkin vaikealta ja keinotekoiseltakin.

Nykyään Antti yhdistelee sujuvasti kaunokirjoitusta ja tikkukirjaimia.

– Käsialani on matkan varrella muotoutunut sellaiseksi, että pystyn kirjoittamaan nopeasti.