Teknologiateollisuus: Nokialle avautuu uusia mahdollisuuksia

Teknologiateollisuuden johtaja Jukka Viitasaari uskoo, että matkapuhelinliiketoiminnan myynti avaa Nokialle useita uusia mahdollisuuksia.

Viitasaaren mukaan Nokian uudet mahdollisuudet nousevat etenkin valtavasti kasvavasta ohjelmistopuolesta.

– Näen, että Nokialla on mahdollisuus sekä omiin tuotteisiin ja muille valmistajille lisensioitaviin tuotteisiin. Nyt puhutaan nimenomaan ohjelmistoälystä, esimerkiksi navigaatiotuotteista, joita voidaan sulauttaa muihin erilaisiin laitteisiin, koneisiin ja lopputuotteisiin ja siinä on erittäin paljon mahdollisuuksia. Isoin kakku, eli verkkoliiketoiminta, kasvaa merkittävästi ja Nokialla on siinä kansainvälisesti vahva asema. Mahdollisuuksia on paljon ja on mielenkiintoista, mihin Nokia nämä rahat käyttää. Uskon ja toivon, että ne käytetään enemmän liiketoiminnan kehittämiseen kuin omistajille jakamiseen.

Viitasaari ei usko kaupan aiheuttavan merkittäviä työllisyysvaikutuksia lyhyellä aikavälillä.

– Lumian kehitys on ollut aika vahvasti Suomessa. Uskoisin, että Microsoftilla on suuri aikomus panostaa Suomeen lisää, vaikka tätä ei voi vielä kuin arvailla. Yhteistyön aikana Microsoft on nähnyt sen, kuinka suuri osaaminen Suomessa on ja siksi en usko kaupalla olevan työllisyysvaikutuksia ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Pidemmällä tähtäimellä päinvastoin voi olla niin, että Microsoft panostaa tänne lisää ja yhteistyö yhtiöiden välillä tiivistyy entisestään.

Matkapuhelinliiketoiminnan myynnin Viitasaari näkee Suomen kannalta historiallisena hetkenä.

– Nokia on vuosikymmenten varrella fokusoinut toimintaansa ja karsinut osia pois ja hankkinut uusia. Tämä on Suomen teollisuushistoriassa suuri asia, että luovutaan matkapuhelinbisneksestä ja keskitytään verkkopuolelle ja ehkä aiempaa vahvemmin ohjelmistoyritykseksi. Näen tässä paljon mahdollisuuksia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat