Teemu Suniselle karu takaisku heti Sardinian MM-rallin alkuun – Kalle Rovanperä mukana kärkitaistelussa

M-Sport-kuljettaja Teemu Sunisen kilpailu Sardinian MM-rallissa päättyi keskeytykseen heti ensimmäisellä erikoiskokeella.

Kaksi edellistä kisaa WRC2-luokassa ajanut palasi Sardiniassa WRC-auton rattiin, ja hänellä oli paljon näytettävää tallin johdolle ensi kauden työpaikkoja ajatellen.

Perjantain muuttui suomalaisen osalta hyvin nopeasti painajaismaiseksi.

Suninen oli 22,29 kilometrin mittaisella ensimmäisellä erikoiskokeella hyvässä vauhdissa aina viimeiseen väliaikaan saakka, mutta sitten hän lipsautti oikealle kääntyvän mutkan leveäksi. Auton perä karkasi tieltä, ja auto kellahti lopulta vasemmalle kyljelleen.

Sunisen ilmeestä paistoi epäusko ja pettymys, kun hän odotti, että kartanlukija Mikko Markkula kiipeää omasta, kohti taivasta osoittaneesta ovestaan ulos.

Ulosajohetkellä Suninen oli ek-ajoissa kuudentena, takanaan muun muassa Hyundain Thierry Neuville ja Toyotan Elfyn Evans.

Avaus-ek:lla erottui kaksi kuljettajaa. Hyundain Ott Tänak oli 1,6 sekuntia nopeampi kuin Toyotan Kalle Rovanperä. Kaksikolla oli muihin kärkimiehiin nähden parempi ajopaikka, sillä he starttasivat reitille neljäntenä ja viidentenä autona. Kärjessä tietä auraava Toyotan Sébastien Ogier oli kolmanneksi nopein jäätyään Tänakin pohjista 9,6 sekuntia.

Tänak oli nopein myös toisella ja kolmannella erikoiskokeella. Rovanperä menetti toisella ek:lla muutaman sekunnin sammutettuaan autonsa, ja kolmannella ek:lla hänen eturenkaansa pinta petti. Kokonaistilanteessa suomalainen on silti toisena.

Kolmatta peräkkäistä Sardinian-voittoa hakeva Dani Sordo kiilasi kolmannella ek:lla Hyundaillaan Ogierin edelle kolmanneksi.

TILANNE 3/20 EK:N JÄLKEEN

1. Ott Tänak            Hyundai   35:21,5
2. Kalle Rovanperä      Toyota       +6,0
3. Dani Sordo           Hyundai     +15,5
4. Sébastien Ogier      Toyota      +17,2
5. Takamoto Katsuta     Toyota      +30,1
6. Thierry Neuville     Hyundai     +32,2
7. Elfyn Evans          Toyota      +34,4

Lue myös:

    Uusimmat