Teemu Pukki väisti kysymyksen seurasiirrosta, mutta myönsi itseluottamuksen horjuneen loppukaudesta: "Se ei ole helppoa aikaa"

Huuhkajien tähtihyökkääjä Teemu Pukki on toipunut rankasta viime kaudesta ja on päässyt pitkän kuivan kauden päätteeksi jälleen maalien makuun Norwich Cityn harjoitusotteluissa. Kotkalainen sanoo Wales-ottelun aattona olevansa taas virkeänä.

Päättyneellä kaudella Valioliigasta pudonneen Norwich Cityn maalitykin Pukin vuosi 2020 on ollut vaikea, sillä suomalaishyökkääjä ei onnistunut vuodenvaihteen jälkeen tekemään pelitilannemaalia.

Kun joukkueella oli samaan aikaan vaikeaa, Pukin itseluottamus alkoi horjua.

– Oli koetuksella. Varmaan itsellä ja koko joukkueella siellä Englannissa. Ei peli oikein sujunut, ja sitten pudottiinkin siitä. Henkilökohtaisesti ei tullut niitä maaleja, ja se ei ole helppoa aikaa hyökkääjälle. Se on kuitenkin pääduuni tässä, Pukki myönsi maajoukkueen lehdistötilaisuudessa keskiviikkona.

30-vuotiaan Pukin lääkkeenä synkälle loppukaudelle oli ladata akkuja lyhyellä lomalla koti-Suomessa perheen ja ystävien kanssa.

– En sen enempää kauheasti ajatellut sitä, yritin vain unohtaa sen loppukauden ja aloittaa vain uudestaan. Nyt kun palattiin taas pelien pariin, nyt tuntuu paremmalta.

Koronaviruksen venyttämä kausi Englannissa oli Pukille raskas.

– Oli tosi, tosi pitkä tuo kausi. Vaikka siinä oli koronan kautta pitkä tauko, ettei pelattu, silti treenattiin yksin aika kovaa.

– Sen huomasi loppuvaiheessa, että alkoi puhti olla niin fyysisesti kuin henkisesti poissa. Teki hyvää tuo tauko, vaikka lyhyt olikin, että sai ajatukset pois futiksesta. Nyt tuntuu taas fyysisesti ja henkisesti kivalta, kun on jatkunut pelit. Ainakin ihan luottavaisin mielin olen omasta tilastani.

"Nyt on täysi fokus näissä peleissä"

Pukin itseluottamus sai uutta ruutia, kun hän osui kahdessa perättäisessä harjoitusottelussa viime viikolla Saksan Marienfeldissa järjestetyllä Norwich Cityn harjoitusleirillä. Osumat syntyivät Dresdenin ja Darmstadtin verkkoihin.

– Loppukausi meni, miten meni, niin totta kai nämä pari maalia treenipeleissä ovat nostaneet taas itseluottamusta ja fiilistä.

– Oli tärkeää, vaikka ne olivat vain treenipelejä, saada maaleja pitkän ajan jälkeen. Varmasti se edesauttaa minun otteitani myös näissä otteluissa.

Pukin nimi on pyörinyt siirtohuhuissa tänä kesänä. Lehtitietojen mukaan Valioliigassa on seuroja, jotka ovat kiinnostuneita päättyneellä kaudella 11 liigaosumaa tehneen suomalaisen palveluksista.

Ensi kaudesta kysyttäessä Pukki väisti puheenaiheen täysin.

– Nyt ollaan näin lähellä maaotteluita, on täysi keskittyminen maajoukkueeseen. Sitten kun mennään takaisin sinne, niin alkaa keskittyminen seurajoukkuepuolelle. Nyt on täysi fokus näissä peleissä.

Viestintälinja on tarkkaan valittu, sillä myöskään Pukin agentti Teemu Turunen ei ole julkisuudessa kommentoinut pelaajan tilannetta Norwichissa.

Tästä voisi päätellä, että jotain on vireillä, sillä Pukilla on Norwich Cityn kanssa sopimus seuraavasta kahdesta kaudesta. Siirtoikkuna Englannissa umpeutuu vasta lokakuun alussa.

"Odotan innolla"

Torstai-iltana Walesin puolustuksen kohtaava Pukki on innoissaan siitä, että hän saa vierelleen jälleen pelikunnossa olevan ja hyvään maalivireeseen päässeen Joel Pohjanpalon.

Loukkaantumisista toipunut Pohjanpalo mätti loppukaudesta seitsemän maalia viimeiseen yhdeksään otteluun lainapestillään Hamburger Sport-Vereinissa.

– Jollella oli vaikea jakso uralla. Hienoa, että hän on taas toipunut loukkaantumisista ja on päässyt maalivireeseen. Odotan innolla, että pääsen pelaamaan taas Jollen kanssa samaan aikaan. Uskon, että meidän pelityylit sopivat hyvin yhteen.

– Olen luottavaisin mielin, että pystytään tekemään tarvittavat maalit Walesin kaatamiseen.

Suomi kohtaa Walesin Uefan Kansojen liigan ottelussa torstaina kello 21.45.

Lue myös:

    Uusimmat